"Mieluummin kantaisin lampaan raatoa, joka kuukausi sitten on kuollut ruttoon," vastasi miekkailija. "Mutta jos annat minulle kukkaron, jonka arvoisa tribuni heitti käteesi, niin otan kantaakseni sinut portille."
"Katketkoon jalastasi isovarvas!" virkkoi kreikkalainen. "Vai sen verranko sinä otit oppiaksesi tuolta kunnianarvoiselta vanhukselta, joka sanoi köyhyyden ja armeliaisuuden olevan päähyveitä?… Eikö hän nimenomaan kehoittanut rakastamaan minua? Mutta huomaan, etten ikinä saa sinusta syntymään minkäänlaista kristittyä ja että aurinko pikemmin pääsee paistamaan mamertilaisen vankilan muurien läpi kuin totuus pääsee tuon virtahevon kalloon."
Crotonilla oli pedon voimat, mutta ihmisen tunteet häneltä kokonaan puuttuivat.
"Älä pelkää!" huudahti hän, "en ikinä rupea kristityksi! En tahdo kadottaa leipäkannikkaani!"
"Niin, jos sinä tuntisit edes filosofian ensimmäiset alkeet, niin tietäisit, että kulta on multaa."
"Koetappa vain puhua minulle filosofiasta, niin pusken pääni mahaasi.
Silloin nähdään, kuka voittaa."
"Niin saattoi härkäkin vastata Aristoteleelle," huomautti Chilon.
Aamu jo hämärsi. Kalpea rusko alkoi valautua muurien harjoille. Puut tien varrella, rakennukset ja hautapatsaat, joita oli siellä täällä, tulivat vähitellen näkyviin hämärästä. Tie ei enää ollut autio. Vihanneskauppiaat odottelivat porttien avaamista, tavarat sälytettyinä aasien ja muulien selkään. Tuontuostakin ajoi ohitse rattaat, joissa kuljetettiin metsänriistaa. Tiellä ja molemmin puolin tietä liikkui kevyt sumu, poutaa lupaellen. Hiukan edempää näyttivät ihmiset, sumun sisästä katsoen, hengiltä. Vinitiuksen silmät riippuivat kiinni Lygian solakassa vartalossa, joka aamuruskon vaaletessa kävi yhä hopeankarvaisemmaksi.
"Herra," virkkoi Chilon, "loukkaisin sinua, jos edellyttäisin, että anteliaisuutesi joskus loppuu, mutta koska nyt olet maksanut saatavani, et voine epäillä minun puhuvan omaan pussiini. Neuvoisin sinua vielä kerran ottamaan selkoa jumalallisen Lygian asunnosta ja sitten palaamaan kotiin noutamaan orjia ja kantotuolia. Älä kuuntele tuota norsunluista rumpua, tuota Crotonia! Hän tahtoo itse ryöstää neidon vain päästäkseen sinun kukkarosi kimppuun."
"Minä tiedän sellaisen paikan hartioittesi välissä, että jos siihen isken nyrkkini, niin sinä heität henkesi," huomautti Croton.