"Minä tiedän sellaista kefalonilaista viiniä, että jos sitä juon, niin tulen terveeksi," virkkoi Chilon.
Vinitius ei kiinnittänyt huomiota heidän puheisiinsa, sillä he likenivät juuri kaupungin portteja, ja siellä kohtasi heidän silmiään kumma näky. Apostolin astuessa ohitse lankesivat sotamiehet polvilleen, vanhus laski hetkiseksi kätensä heidän rautaisille kypäreilleen ja teki ristin merkin. Nuoren patriisin mieleen ei ikinä olisi juolahtanut, että jo sotamiestenkin joukossa saattaisi olla kristittyjä, ja täynnä hämmästystä tuli hän ajatelleeksi, että niinkuin palavassa kaupungissa talo syttyy toisensa perästä, niin tämäkin oppi päivä päivältä valloittaa yhä uusia sieluja ja leviää nopeammin kuin kukaan saattaa aavistaakaan. Kummallista! Jos Lygia olisi tahtonut paeta kaupungista, niin kyllä olisi löytynyt vartioita, jotka itse olisivat auttaneet häntä salaa katoamaan. Tällä hetkellä kiitti Vinitius hartaasti kaikkia jumalia, ettei niin ollut käynyt.
Päästyään asumattomilta kentiltä muurien taakse rupesi kristittyjen joukko hajoamaan. Silloin täytyi Vinitiuksen seurata Lygiaa edempää ja varovaisemmin, jottei herättäisi huomiota. Chilon puolestaan alkoi valitella, että hänen jalkojaan särkee ja että ne jo ovat vallan haavoilla. Hän jättäytyi yhä jälemmä, eikä Vinitius häntä estänyt, sillä hän arveli, ettei hän enää tarvitse tuota heikkoa ja pelkurimaista kreikkalaista. Hänen puolestaan hän olisi saanut vaikkapa pötkiä tiehensä, jos olisi tahtonut, mutta kunnianarvoisaa tietäjää pidätti varovaisuus ja uteliaisuus. Hän asteli yhä heidän perässään, tuontuostakin tullen, likemmä toistamaan neuvojaan tai lausumaan arvelujaan. Hän pelkäsi, että vanhus, joka kulki apostolin seurassa, mahdollisesti olisi Glaucus, jollei hän sentään ollut liian lyhyt vartaloltaan.
Kauan he vielä saivat kulkea, ennenkuin saapuivat Tiberin rannalle, ja aurinko oli jo nousemaisillaan, kun ryhmä, jossa Lygia oli, hajaantui. Apostoli, vanha vaimo ja poika jatkoivat matkaansa pitkin joenvartta, vastavirtaan. Se vanhuksista, joka oli lyhyempi varreltaan, Ursus ja Lygia poikkesivat kapealle kadulle, astuivat vielä satakunnan askelta ja menivät sitten taloon, jossa oli kaksi myymälää, toisessa kaupattiin oliveja, toisessa lintuja.
Chilon, joka oli seurannut Vinitiusta ja Crotonia noin viidensadan askeleen päässä, seisahtui kuin maahan naulattuna, painautui muuria vastaan ja rupesi viittomaan heitä takaisin.
He palasivat, sillä heidän täytyi neuvotella.
"Mene," sanoi Vinitius Chilonille, "katsomaan, pääseekö tästä talosta toiselle kadulle."
Chilon, joka juuri oli valittanut jalkojensa olevan verillä, juoksi nyt sellaista kyytiä, että olisi luullut hänen saaneen Mercuriukselta siivet, ja palasi hetkisen perästä.
"Ei," vastasi hän, "ei ole kuin tämä yksi ovi."
Hän pani kätensä ristiin.