Siinä hän vaikeni, sillä hänen kipeästä rinnastaan loppui hengitys.
Mutta Crispus virkkoi:
"Ei kukaan, herra, tahdo harjoittaa väkivaltaa sinua vastaan. Me vain tahdomme turvata oman henkemme."
Nuorukainen, joka oli aivan tottumaton siihen että häntä vastustettiin, rypisti kulmakarvojaan.
"Antakaa minun vetää henkeäni," virkkoi hän.
Ja vasta hetkisen perästä hän jatkoi:
"Crotonia, jonka Ursus surmasi, ei kukaan kysy, sillä hänen piti tänään matkustaa Beneventumiin, jonne Vatinius oli kutsunut hänet, ja kaikki luulevat hänen lähteneen sinne. Kun me Crotonin kanssa tulimme tähän taloon, ei kukaan muu meitä nähnyt kuin muuan kreikkalainen, joka oli ollut kanssamme Ostrianumissa. Neuvon teille hänen asuntonsa, noutakaa hänet tänne, jotta saan käskeä häntä pitämään suunsa kiinni. Hän on minun palkkaamani. Kotiini kirjoitan kirjeen, jossa ilmoitan lähteneeni Beneventumiin. Jos kreikkalainen jo olisi ehtinyt viedä tiedon prefektille, vakuutan hänelle itse lyöneeni kuoliaaksi Crotonin ja kahakassa taittaneeni käsivarteni. Niin teen, vannon sen kautta isäni ja äitini varjon! Voitte siis aivan huoleti jäädä tänne, sillä ei ainoakaan hiuskarva ole teidän päästänne putoava.—Noutakaa kiireesti puheilleni kreikkalainen! Hänen nimensä on Chilon Chilonides."
"Jääköön siis Glaucus luoksesi, herra," virkkoi Crispus, "ja hoitakoon sinua yhdessä lesken kanssa."
Vinitius rypisti kulmakarvojaan vieläkin tuikeammin.
"Huomaa, vanha mies, mitä nyt puhun," sanoi hän. "Minä olen sinulle kiitollisuuden velassa, ja sinä tunnut olevan hyvä ja kelpo ihminen, mutta tällä kertaa et ole minua kohtaan suora. Sinä pelkäät, että minä aion kutsua orjani tänne ja antaa viedä pois Lygian. Enkö ole oikeassa?"
"Olet!" vastasi Crispus vakavasti.