Hän keskeytti äkkiä puheensa, sillä hän huomasi, etteivät he enää olleet kahden.
Kiertelevien viiniköynnösten ja iäti viheriöivän murattiverkon takaa näki hän kaksi miestä, joista toinen oli apostoli Pietari. Toista ei hän heti tuntenut, sillä karkeasta villakankaasta tehty puku eli n.s. cilicium peitti osaksi hänen kasvonsa. Ensi hetkessä luuli Crispus häntä Chiloniksi.
Crispuksen äänekäs puhe oli johtanut miehet lehtimajaan ja he istuutuivat nyt kiviselle rahille. Pietarin kumppani paljasti päänsä, ja samassa Crispus tunsi hänet. Hänen kasvonsa olivat laihat, päälaki kalju ja kiharoiden ympäröimä, silmäkannet punaiset, nenä käyrä—hän teki sekä vastenmielisen että ylevän vaikutuksen. Se oli Paavali Tarsolainen.
Lygia heittäytyi polvilleen, kietoi epätoivoissaan käsivartensa Pietarin jalkojen ympäri ja kätki soimatun päänsä hänen vaatteensa poimuihin, lausumatta sanaakaan.
Mutta Pietari virkkoi:
"Rauha teidän sieluillenne!"
Kun hän näki lapsen jalkainsa juuressa, kysyi hän, mitä oli tapahtunut. Silloin Crispus rupesi kertomaan, mitä Lygia oli hänelle tunnustanut, että häneen oli syttynyt syntinen rakkaus ja että hän aikoi paeta Miriamin talosta. Hän kertoi myöskin, kuinka hän suri sitä, että sielu, jonka hän oli tahtonut lumivalkeana uhrata Kristukselle, oli tahraantunut maalliseen tunteeseen, rakastumalla Vinitiukseen. Sillä ottihan tämä mies osaa kaikkiin rikoksiin, joiden loassa pakanamaailma rypi ja jotka huusivat Jumalan kostoa.
Hänen puhuessaan oli Lygia pusertunut yhä likemmäksi apostolia, ikäänkuin hän häneltä olisi toivonut turvaa ja edes hiukan lohdutusta.
Kun apostoli oli kuullut Crispuksen kertomuksen loppuun, kumartui hän neidon puoleen ja laski vanhan, ryppyisen kätensä hänen päälaelleen. Sitten hän kääntyi puhuttelemaan vanhaa pappia:
"Crispus, etkö ole kuullut, että rakastettu Mestarimme oli häissä
Kaanaassa ja että Hän siunasi rakkauden yljän ja morsiamen välillä?"