Crispuksen käsivarret raukesivat rentoina riippumaan, ja kummissaan tuijotti hän puhujaan, ikäänkuin ei hän enää olisi saanut sanaa suustaan.
Pietari vaikeni hetkisen ja jatkoi sitten:
"Crispus, luuletko että Kristus, joka salli Maria Magdalenan olla jalkainsa juuressa ja joka antoi anteeksi syntiselle vaimolle, kääntäisi pois kasvonsa tästä lapsesta, joka on puhdas kuin kedon lilja?"
Nyyhkyttäen painautui Lygia yhä likemmä apostolia. Hän ymmärsi, ettei hän turhaan ollut paennut hänen turviinsa. Apostoli kohotti hänen kyyneltyneitä kasvojaan ja puhui hänelle:
"Niin kauan kuin silmät, joita rakastat, eivät ole avautuneet totuuden valolle, täytyy sinun välttää häntä, ettei hän viettelisi sinua syntiin, mutta rukoile hänen puolestansa ja tiedä, ettei rakkaudessasi rikosta ole. Ja se, että tahdoit viettelystä paeta, on sinulle ansioksi luettava. Älä kiduta itseäsi äläkä itke, sillä minä sanon sinulle, ettei Vapahtajan armo ole sinua heittävä, vaan rukouksesi on tuleva kuulluksi, ja surua on seuraava ilon aika."
Näin sanoen laski apostoli molemmat kätensä tytön päälaelle, nosti silmänsä taivasta kohti ja siunasi hänet. Hänen kasvoistaan paistoi taivaallinen hyvyys.
Mutta Crispuksen mieli oli murtunut ja nöyränä hän alkoi selittää:
"Olen rikkonut laupeutta vastaan, mutta minä luulin, että hän asettuisi
Kristusta vastaan, päästämällä sydämeensä maallisen rakkauden…"
Siihen Pietari vastasi:
"Minä kielsin Hänet kolme kertaa, ja kuitenkin Hän antoi minulle anteeksi ja käski minun kaita lampaitaan."