"Lupasin heille viljaa, oliveja, pääsyn puutarhoihin ja kilpaleikkejä. He jumaloivat sinua taasen minkä jaksavat ja mylvivät vaahtoavin huulin sinulle kunniaa. Jumalat, kuinka se roskaväki osaa haista pahalta!"
"Pretorianini ovat valmiina," huudahti Tigellinus, "ja jollet olisi heitä rauhoittanut, olisin ikipäiviksi tukkinut kirkujien suun. Sääli, Caesar, ettet sallinut sotamiesten käyttää voimiaan."
Petronius katsahti puhujaan, kohautti olkapäitään ja virkkoi:
"Ei se vielä ole myöhäistä. Ehkä he jo huomenna saavat niitä käyttää."
"Ei, ei!" huudahti Caesar. "Käsken avata heille puutarhat ja annan jakaa viljaa. Kiitän sinua, Petronius! Valmistan heille kilpaleikit ja esitän julkisesti saman laulun, jonka tänään lauloin teille."
Näin sanottuaan laski hän käsivartensa Petroniuksen olkapäälle, vaikeni hetkisen, rauhoittui ja virkkoi vihdoin:
"Sanoppa suoraan: minkä vaikutuksen tein minä laulaessani?"
"Sinä olet näytelmän arvoinen, ja näytelmä oli sinun arvoisesi," vastasi
Petronius.
Sitten hän kääntyi tulipaloon päin ja lausui:
"Nyt katselemme vielä vanhaa Roomaa ja sanomme sille jäähyväiset."