"Kuule minua, oi jumalallinen," virkkoi hän, "se neuvo on kerrassaan turha. Ennenkuin pääset Ostiaan, saattaa puhjeta sisällinen sota, ja kuka tietää, eikö joku jumalallisen Augustuksen jälkeläisistä huudata itseään Caesariksi, ja mitä me teemme, jos legionat asettuvat hänen puolelleen?"
"Pidämme jo edeltäkäsin huolta siitä," vastasi Nero, "ettei Augustuksen jälkeläisiä ole olemassa. Eipä heitä olekaan monta, joten on helppo päästä heistä."
"Saatamme kyllä hävittää heidät, mutta onko tässä kysymys yksin heistä?
Vasta eilen kertoi väkeni kuulleensa kansanjoukon puhuvan, että
Caesarina pitäisi olla Traseaksen kaltainen mies."
Nero puraisi huultaan. Hetkisen perästä hän sentään nosti silmänsä taivasta kohti ja virkkoi:
"Kelvottomat, kiittämättömät! Heillä on yllin kyllin jyviä ja hiiliä, he voivat paistaa kakkuja niin paljon kuin haluavat—mitä he vielä tahtovat?"
Siihen vastasi Tigellinus:
"Kostoa."
Kaikki vaikenivat. Äkkiä Caesar nousi, nosti kätensä korkeutta kohti ja alkoi lausua:
»Sydän kostoa huutaa, kosto uhria.»
Sitten hänen kasvonsa kirkastuivat ikäänkuin hän olisi unohtanut kaikki.