Petronius ojensi laiskasti valkean kätensä taulua ottamaan, vilkaisi siihen ja antoi sen sitten tyynesti Eunikelle.
"Hän aikoo illalla lukea uuden Troja-laulun," selitti hän, "ja pyytää minua tulemaan luokseen."
"Minulle ei annettu muuta käskyä kuin jättää kirje, sanoi sadanpäämies."
"Vai niin. Siihen ei tule mitään vastausta. Mutta entä jos sinä, sadanpäämies, söisit hiukan kanssamme ja tyhjentäisit pikarillisen viiniä."
"Kiitän sinua, jalosukuinen herra. Pikarillisen viiniä minä mielelläni tyhjennän terveydeksesi, mutta syömään en saata jäädä, koska olen palveluksessa."
"Minkätähden ei lähetetty orjaa tuomaan kirjettä, vaan annettiin se sinulle?"
"En tiedä, herra. Ehkä siksi, että minut lähetettiin muillekin asioille tännepäin."
"Minä tiedän," sanoi Petronius, "ne koskevat kristittyjä."
"Niin, herra."
"Onko siitä jo kauan, kun vainot ovat alkaneet?"