Carinaelta Forumille ei ole pitkä matka, joten he pian tulivat perille.
Yö oli alkanut valjeta, linnan muurit erottautuivat selvästi hämärästä.
Heidän astuessaan mamertilaista vankilaa kohti Petronius äkkiä seisahtui ja huudahti:
"Pretorianeja!… Liian myöhäistä!"
Kaksinkertainen sotilasrivi ympäröi todella vankilaa. Sarastus hopeoi heidän rautaiset kypäränsä ja terävät peitsensä.
Vinitiuksen kasvot kävivät valkeiksi kuin marmori.
"Menkäämme! sanoi hän."
Hetkisen perästä he seisoivat sotilasrivien edessä. Petronius, jolla oli erinomainen muisti, tunsi paitsi päällikköjä useita sotamiehiäkin. Huomatessaan tutun kohortin päällikön viittasi hän hänet luokseen.
"Mitä kummaa, Niger," huudahti hän, "oletteko saaneet käskyn vartioida vankilaa?"
"Olemme, jalosukuinen Petronius,—Prefekti pelkäsi, että murhapolttajia mahdollisesti yritettäisiin vapauttaa."
"Ettekö saa päästää sisään ketään?" kysyi Vinitius.