Hetkisen perästä kannettiin häntä Palatinusta kohti. Mutta yksin jäätyään läksi Pomponia pikku Auluksen luo, joka ei lakannut itkemästä sisartaan ja uhkaamasta Caesaria.
VIIDES LUKU.
Aulus tietysti otti lukuun senkin, että häntä mahdollisesti ei päästetä Neron kasvojen eteen. Hänelle vastattiin, että Caesar paraikaa oli laulamassa luutunsoittaja Terpnoksen kanssa ja ettei hän yleensä ottanut vastaan muita kuin niitä, joita hän itse oli kutsunut. Se merkitsi toisin sanoin, ettei Auluksen tulevaisuudessakaan kannattaisi koettaa häntä tavata.
Sen sijaan Seneca, vaikka kuumesairaana, otti vastaan vanhan sotapäällikön kaikella hänelle tulevalla kunnioituksella, mutta kuultuaan hänen asiansa, hymyili hän katkerasti ja virkkoi:
"Ainoastaan sen palveluksen saatan tehdä sinulle, jalosukuinen Plautius, etten milloinkaan ilmoita Caesarille tuntevani sääliä sinua kohtaan ja haluavani sinua auttaa, sillä voit olla varma, että jos Caesar saisi hiukankaan aavistusta siitä, niin ei hän ikinä antaisi takaisin Lygiaa, vaikkapa vain tehdäkseen minulle kiusaa."
Ei Seneca myöskään kehoittanut kääntymään Tigellinuksen, Vatiniuksen tai Vitelliuksen puoleen. Mahdollisesti heidät saisi rahalla lahjotuksi, mahdollisesti he myöskin tahtoisivat harmistuttaa Petroniusta, jonka vaikutusta he koettivat tehdä tyhjäksi. Mutta luultavasti he Caesarille ilmoittaisivat, miten kallis Lygia oli Plautiuksen perheelle, ja silloinpa Caesar vasta oikein saisi aihetta olla antamatta häntä. Vanha filosofi rupesi puhumaan purevalla ivalla, kääntäen sen kärjen itseään vastaan.
"Sinä vaikenit, Plautius, vaikenit vuosikausia, mutta Caesar ei pidä niistä, jotka vaikenevat. Kuinka sinä saatoit olla kehumatta hänen kauneuttaan, hänen hyveitään, hänen lauluaan, kilpa-ajotaitoaan ja runojaan! Miten sinä saatoit olla ylistämättä Britannicuksen kuolemaa, miten laiminlyödä kiitospuheitten pitämisen äidinsurmaajan kunniaksi? Sinä et edes lähettänyt onnittelujasi Octavian kuristamisen johdosta. Aulus, Aulus, sinä et osaa olla varovainen kuten me, hovin onnelliset suosikit, olemme oppineet olemaan."
Niin sanottuaan otti hän pikarin, joka riippui hänen vyöllään, pisti vettä impluviumin suihkukaivosta, kostutti polttavia huuliaan ja jatkoi puhettaan:
"Oi, Nerolla on kiitollinen sydän. Hän rakastaa sinua siksi, että kannoit hänen nimensä kunnian maailman ääriin, ja hän rakastaa minua siksi, että olin hänen opettajanaan hänen nuoruudessaan. Siitä syystä ei tämä vesi ole myrkytettyä, vaan tiedän, että huoleti voin sitä juoda. Viini minun talossani ei ole täysin luotettavaa, vaan jos olet janoinen, niin juo rohkeasti tätä vettä. Vesijohto tuo sen aina Albanian vuorilta asti, ja sen, joka tahtoo ruveta myrkyttämään minun kaivoani, täytyy myrkyttää kaikki muutkin kaivot Roomassa. Kuten näet, saattaa ihminen sentään vaarattomastikin viettää rauhallisia vanhuudenpäiviä tässä maailmassa. Olen tosin sairas, mutta enemmän sielun kuin ruumiin puolesta."
Se oli totta. Senecalta puuttui hengenvoimat, joita esimerkiksi Cornutuksella tai Traseaalla oli. Sentähden oli hän yhtä mittaa ollut liian heikko vastustaakseen rikoksia. Itse hän kyllä tunsi ja käsitti, että hänen Zenonin opin tunnustajana olisi pitänyt kulkea toisia teitä, ja tämä tuotti hänelle enemmän kärsimyksiä kuin kuolemanpelko.