Kun torvien läpitunkevat toitotukset törähtivät arenalla, syntyi siellä odotuksen hiljaisuus. Tuhannet silmät kääntyivät suureen porttiin päin, jota Charoniksi puettu mies likeni. Yleisen hiljaisuuden vallitessa iski hän siihen kolme kertaa vasarallaan, ikäänkuin kutsuakseen kuolemaan ne, jotka olivat kätketyt sen taakse. Sitten avautuivat hiljalleen porttien puoliskot ja mustasta kidasta alkoi valoisalle arenalle astua miekkailijoita. He olivat noin viidenkolmatta miehen suuruisissa ryhmissä, erikseen trakilaiset, mirmillonilaiset, samnitit, gallialaiset, kaikki raskaissa aseissa. Vihdoin tulivat myöskin »retiarii», kukin kantaen toisessa kädessä verkkoa, toisessa kolmikärkeä. Sen mukaan kuin he tulivat näkyviin, rupesi sieltä täältä istumariveiltä kuulumaan kättentaputuksia, jotka vihdoin yltyivät suureksi ja miltei loputtomaksi suosion myrskyksi. Koko amfiteatteri oli täynnä hehkuvia kasvoja, paukuttelevia käsiä ja suita, jotka ammottivat levällään ja joista tunki huutoja. Miekkailijat marssivat arenan ympäri raskain, tasaisin askelin, välkyttäen aseitaan ja komeita pukujaan. Keisarillisen "podiumin" eteen he vihdoin seisahtuivat, juhlallisina ja tyyninä koko loistossaan. Torvien läpitunkevat äänet tekivät lopun kättenpaukkeesta, ja miekkailijat kohottivat ilmaan oikean kätensä, nostivat päänsä ja silmänsä Caesarin puoleen ja rupesivat huutamaan, tai oikeastaan laulamaan, yksitoikkoisella, venytetyllä äänellä:
"Ave Caesar imperator!
Morituri te salutant!"
[Terve Caesar keisari!
Kuoloon kulkijat sua tervehtivät!]
Sitten he hajaantuivat ja juoksivat kiireesti paikoilleen arenan ympärillä. Heidän piti ryhtyä taistelemaan osastottain, mutta kuuluisinten miekkailijoiden oli ensin suotu koettaa voimiaan kaksintaistelussa, jossa voima, kätevyys ja vastustajan rohkeus parhaiten tulivat näkyviin. Gallialaisten joukosta astui nyt miekkailija, jonka kaikki amfiteatterin ystävät tunsivat nimellä "Teurastaja" (Lanio) ja joka oli voittanut monissa kilpaleikeissä. Päässä suuri kypärä, mahtava rinta ja selkä puserrettuina panssariin, oli hän auringonpaisteessa arenan keltaisella hiekalla kuin mikäkin loistava, jättiläiskokoinen koppakuoriainen. Hänen vastustajakseen ilmaantui Calendio, joka retiariuksena oli yhtä kuuluisa.
Katselijain kesken ruvettiin jo lyömään vetoa:
"Viisisataa sestertsiä! Gallialainen voittaa!"
"Viisisataa! Calendio voittaa!"
"Kautta Herkuleksen! Tuhat!"
"Kaksi tuhatta!"
Päästyään keskelle arenaa rupesi gallialainen huiskimaan miekallaan, kumartelemaan ja tarkasti katselemaan kypäränsä aukosta. Keveäliikkeinen retiarius, jonka vartalo oli sorja kuin kuvapatsaalla ja joka oli aivan alasti, ainoastaan lanteilla vyö, liikkui notkeasti jykevän vastustajansa ympärillä, kierteli sirosti verkkoaan, vuorotellen nosti, vuorotellen laski kolmikärkeä ja lauloi "verkkomiesten" tavallista laulua: