"Non te peto, piscem peto,
Quid me fugis, Galle."
["En sinua tahdo, kalaa haen,
Miksi pakenet gallialainen.">[
Mutta gallialainenpa ei paennut, päinvastoin hän pysyi järkähtämättä paikoillaan ja käänteli vain sen verran, että aina sai vastustajansa pysymään näkyvissään. Hänen ruumiinsa ja äärettömän suuri päänsä olivat uhkaavan näköiset. Katselijat ymmärsivät täydellisesti, että tuo raskas, vaskeen taottu vartalo valmistautuu äkkinäiseen, ratkaisevaan hyökkäykseen. Verkkomies hääri yhtämittaa hänen ympärillään, vuoroin edeten, vuoroin likennellen ja liikutellen kolmikärkeään niin nopeasti, että ihmissilmä tuskin saattoi sen liikkeitä seurata. Kolmikärki kolahti jo monesti gallialaisen panssaria vastaan, mutta mies ei liikahtanut. Hänen huomionsa oli kiinnitetty verkkoon, joka lakkaamatta liehui hänen päänsä päällä kuin pahaa ennustava lintu. Katselijat seurasivat henkeä pidätellen miesten mestarillista esitystä. Tarkoin harkittuaan karkasi Lanio vihdoin vastustajansa kimppuun. Tämä vältti yhtä nopealla liikkeellä hänen miekkansa iskun, nosti käsivartensa, oikaisi suoraksi ja heitti verkon.
Gallialainen kääntyi paikalla ja väisti kilvellään. Molemmat loittonivat hetkiseksi toisistaan. "Macte!" huudettiin, jotta amfiteatteri kaikui. Alemmilla riveillä ruvettiin taasen lyömään vetoa. Itse Caesar, joka alussa oli jutellut vestalitar Rubrian kanssa, käänsi nyt päänsä arenalle.
Pian oli kamppailu taas täydessä vauhdissa, ja miesten liikkeet olivat niin sirot ja täsmälliset, että olisi luullut heidän tahtovan vain näyttää taitoaan eikä suinkaan kamppailevan elämästä ja kuolemasta. Kaksi kertaa gallialainen vielä vältti verkon ansan ja vetäytyi arenan syrjälle, mutta silloin ne katselijat, jotka kuuluivat vastapuolueeseen ja jotka eivät tahtoneet, että hän pääsisi lepäämään, rupesivat huutamaan: "jatka!" Gallialainen totteli ja jatkoi taistelua. Äkkiä verkkomiehen käsivarresta rupesi valumaan verta ja verkko putosi hänen kädestään. Lanio valmistui antamaan hänelle kuoliniskua, mutta samassa Calendio, joka tahallaan oli uskotellut vastustajallensa, ettei hän muka enää osaisi hallita verkkoa, vetäytyi taaksepäin, vältti siten miekan iskun, tyrkkäsi kolmikärjen vastustajansa polvien väliin ja kaatoi hänet maahan.
Gallialainen aikoi nousta, mutta samassa silmänräpäyksessä onnettomat langat kiertyivät hänen ympärilleen, ja kun hän vain yritti liikkua, takertuivat ne yhä kireämmin hänen käsiinsä ja jalkoihinsa. Samalla kolmikärjen piikit kaiken aikaa pitelivät häntä maassa. Kerran hän vielä kokosi voimansa, nojasi kyynärpäihinsä ja koetti nousta, mutta turhaan! Hän sivelsi vielä kerran otsaansa hervottomalla kädellään, jossa miekkakaan ei enää pysynyt, mutta kaatui sitten selälleen. Calendio painoi hänet kolmiaseen kärjellä maahan, nojasi aseen varteen ja käänsi kasvonsa Caesarin podiumiin päin.
Kättentaputukset ja huudot panivat koko sirkusrakennuksen tärisemään. Omien puoluelaistensa silmissä oli Calendio tällä hetkellä suurempi kuin Caesar. Heidän sydämensä eivät enää tunteneet vähintäkään vihaa Laniota kohtaan: olihan hän oman verensä kaupalla täyttänyt heidän kukkaronsa täpösen täyteen. Yleisön mielipiteet jakaantuivat nyt kahtia. Toiset vaativat voitetulle kuolemaa, toiset armahdusta, mutta verkkomies loi silmänsä ainoastaan Caesariin ja vestalittarien puoleen, odottaen mitä he sanoisivat.
Caesar, ikävä kyllä, ei pitänyt Laniosta, sillä hän oli kilpaleikeissä ennen tulipaloa lyönyt vetoa Laniota vastaan ja hävinnyt Licinukselle aika rahasumman. Hän ojensi siis käsivartensa podiumista ja kiepautti peukalonsa maata kohti.
Vestalittaret tekivät paikalla saman merkin. Silloin Calendio painoi polvensa gallialaisen rinnalle, veti esiin lyhyen veitsen, jota hän tavallisesti kantoi vyössään, tähtäsi vastustajansa rintaan ja iski vihdoin terävän, kolmisyrjäisen aseen kahvaan asti hänen kurkkuunsa.
Peractum est! kaikui pitkin amfiteatteria.