Samassa hän kääntyi palvelijoiden puoleen:
"Älkää päästäkö muuleja hirnumaan!…"
"He tulevat!" lausui Petronius.
Valo kävi todella yhä kirkkaammaksi. Hetkisen perästä saattoi jo eroittaa soihtujen liekit, jotka tuulenhenki silloin tällöin pani leimahtelemaan.
Niger siunaili, teki ristinmerkin ja rupesi rukoilemaan. Synkkä saatto likeni likenemistään, kunnes se äkkiä, Libitinan temppelin kohdalle päästyään, seisahtui. Petronius, Vinitius ja Niger vetäytyivät vaieten vallin taakse, käsittämättä mitä pysähdys saattoi merkitä. Mutta kantajat olivat seisahtuneet vain sitomaan kasvojensa ja suunsa eteen huivia. Haju »puticulien» läheisyydessä oli nimittäin aivan sietämätön. Hetkisen perästä he taas tarttuivat paareihin ja jatkoivat matkaansa.
Ainoastaan yksi arkku jäi maahan vastapäätä temppeliä.
Vinitius karkasi sitä kohti ja hänen perässään Petronius, Niger ja kaksi brittiläistä orjaa, joiden hallussa kantotuoli oli.
Mutta ennenkuin he ehtivät paikalle, kuulivat he Nazariuksen tuskallisesti puhuvan:
"Herra, he veivät hänet ja Ursuksen Esquilinuksen vankilaan… Me kannamme toista ruumista! Hänet he veivät jo ennen puoliyötä!…"
* * * * *