"Glaucos! anna anteeksi! Kristuksen nimeen!!!"
Kaikki läsnäolijat vaikenivat: väristys kävi heidän ruumiinsa läpi, ja vaistomaisesti nosti jokainen silmänsä ylöspäin.
Marttyyrin pää liikahti hiukan, sitten kuului maston latvasta valittava ääni:
"Minä annan anteeksi!…"
Chilon lankesi kasvoilleen maahan, ulvoi kuin villi peto, otti kourallaan multaa maasta ja sirotteli sitä hiuksilleen. Liekit leimahtelivat, nuolivat Glaucuksen rintaa ja kasvoja, irroittivat myrttikruunun hänen päästään ja tarttuivat nauhoihin, jotka koristivat paalun huippua. Koko paalu hulmahti kirkkaaseen, räikeänkarvaiseen tuleen.
Mutta hetken perästä nousi Chilon, ja hänen kasvonsa olivat niin muuttuneet, että augustianit luulivat näkevänsä toisen ihmisen. Hänen silmänsä paloivat kummallisesti, ryppyiseltä otsalta loisti innostus: ennen niin mitättömän näköinen kreikkalainen oli nyt kuin pappi, joka jumalansa käskystä valmistuu ilmoittamaan tuntemattomia totuuksia.
"Mikä hänen on? Hän on tullut hulluksi!" huudahtivat jotkut.
Chilon kääntyi kansan puoleen, nosti oikean kätensä taivasta kohti ja rupesi huutamaan, tai oikeammin sanoen kirkumaan niin lujaan, että sekä augustianit että kansanjoukko kuuli hänen sanansa:
"Rooman kansa! Kautta kuolemani vannon, että nämä ihmiset kuolevat viattomina. Murhapolttaja on—tuo tuossa!!!"
Hän osoitti sormellaan Neroa.