Nyt tiedän mitkä syyt tekevät, ettei teidän onnenne sovi minulle. Yksi syy on sentään vielä mainitsematta, sillä sen olen tahtonut säästää viimeiseksi. Katso, Thanatos kutsuu minua. Teidän elämässänne alkaa aamu vasta koittaa, mutta minun aurinkoni on jo laskenut, ja hämärä ympäröi minua. Toisin sanoen: minun täytyy kuolla, rakkaani.
Ei siitä kannata puhua pitemmältä. On aivan luonnollista, että loppu on tällainen. Sinä, joka tunnet Vaskiparran, ymmärrät sen helposti. Tigellinus on voittanut minut, tai oikeammin sanoen: hän ei ole voittanut minua, mutta minun voittoni ovat loppuneet. Olen elänyt oman mieleni mukaan ja kuolen niin kuin hyväksi näen.
Älköön sydämesi käykö murheelliseksi. Jumalat eivät ole luvanneet minulle kuolemattomuutta, en siis saata pettyä missään suhteessa. Sitäpaitsi sinä erehdyt, Vinitius, väittäessäsi että yksin teidän uskontonne opettaisi ihmisiä kuolemaan levollisesti. Ei! Meidän maailmamme tiesi ennenkuin te olitte syntyneetkään, että kun viimeinen pikari on tyhjennetty, niin on aika lähteä kotiin ja panna levolle—ja sen se vieläkin osaa tehdä tyynin mielin. Plato sanoo, että hyve on musiikkia, mutta viisaan elämä harmoniaa. Jos tämä pitää paikkansa, niin kuolen, kuten olen elänytkin, hyveellisenä ihmisenä.
Lopuksi tahtoisin vielä tervehtiä jumalallista vaimoasi samoilla sanoilla, joilla kerran tervehdin häntä Auluksen talossa: »Monta erilaista kansaa olen nähnyt, mutta sinun kaltaisiasi en tunne.»
Jos ihmisen sielu on enemmän kuin Pyrrho edellyttää, niin minun sieluni liitäessään Oceanuksen ääriä kohti lentää teidän luoksenne ja istuutuu talonne läheisyyteen perhosen tai, kuten egyptiläiset luulevat, haukan muodossa.
Toisella lailla en enää saata tulla. Mutta se sikseen!
Muuttukoon Sicilia teille Hesperidien yrttitarhaksi, sirotelkoot ketojen, metsien ja lähteiden jumalattaret kukkia tiellenne, ja pesikööt jokaiseen akantuskukkaan, joka teidän talonne pilareja koristaa, valkeat kyyhkyset.»
SEITSEMÄSKYMMENESNELJÄS LUKU.
Petronius ei erehtynyt. Kaksi päivää myöhemmin lähetti nuori Nerva, joka aina oli osoittautunut Petroniuksen uskolliseksi ystäväksi, vapautettunsa Cumaehen ilmoittamaan kaikki, mitä Caesarin hovissa oli tapahtunut.
Petroniuksen kuolema oli jo päätetty asia. Ylihuomisiltana oli tarkoitus lähettää hänen luokseen sadanpäämies, jonka piti käskeä hänen pysyä Cumaessa odottamassa lähempiä määräyksiä. Seuraavan lähetin piti saapua muutaman päivän perästä ja tuoda hänelle kuolemantuomio.