Petronius otti vastaan vapautetun ilmoitukset aivan levollisena ja virkkoi:
"Vie herrallesi yksi minun vaaseistani. Annan sen paikalla mukaasi. Sano hänelle minun puolestani, että kiitän häntä sydämeni pohjasta, sillä nyt voin ryhtyä toimenpiteihin ennen tuomiota."
Hän purskahti äkkiä nauruun, ikäänkuin hän olisi keksinyt hyvän tuuman, josta jo edeltäkäsin saattoi iloita.
Samana iltana kiertelivät orjat kutsumassa kaikkia Cumaessa oleskelevia augustianeja juhlaan arbiter elegantiarumin ihanaan huvilaan.
Petronius itse vietti aamupäivänsä kirjastossa. Kirjoitettuaan hän kylpi, antoi vestiplican järjestää pukunsa ja astui vihdoin loistavana ja uljaana kuin jumala tricliniumiin tarkastamaan valmistuksia. Sitten hän läksi puutarhaan, missä pojat ja nuoret, saarilta tuodut kreikkalaistytöt sitoivat ruususeppeleitä iltaa varten.
Hänen kasvoillaan ei saattanut huomata huolen varjoakaan. Palvelijat päättelivät kuitenkin, että jotakin erinomaista oli tekeillä, koska isäntä käski jakaa tavattomia palkintoja niille, joihin hän oli tyytyväinen, ja vain keveät raipat kaikille niille, joiden työ ei ollut hänelle mieleen tai joiden selkäsaunat ja muut rangaistukset ennen olivat jääneet antamatta. Sitransoittajat ja laulajat saivat edeltäkäsin runsaan makson. Vihdoin istuutui Petronius puutarhaan, pyökin alle, jonka lehtiverkon läpi aurinko paistoi sirotellen valopilkkuja hiekalle, ja kutsui luokseen Euniken.
Tyttö tuli, puettuna valkeihin vaatteisiin, myrttiseppel päässä, ihanana kuin sulotar. Petronius istutti hänet viereensä, silitti kevein käsin hänen ohimojaan ja alkoi katsella häntä ihastuksella, jommoisella tuntija katselee mestarin käsistä lähtenyttä jumalallista kuvaa.
"Eunike," virkkoi hän, "tiedätkö, ettet enää pitkiin aikoihin ole ollut orjatar?"
Tyttö loi häneen tyynet, taivaansiniset silmänsä, ravisti päätään ja vastasi:
"Olenhan, herra, aina."