Cinnan vanha levottomuus palasi kahdenkertaisella voimalla ja otti täydellisesti ylivallan hänen suhteensa. Se oli sekoitus pelkoa Antean elämän vuoksi sekä omituista vaistomaista aavistusta, että Antean sairaus oli jossakin selittämättömässä yhteydessä sen kanssa, mikä oli ollut hänen ja Timonin tuttavallisten keskustelujen aineena.
Kenties tuo vanha filosofi ajatteli samoin kuin hänkin. Mutta Cinna ei uskaltanut häneltä kysyä.
Sillä välin sairas kuihtui kuihtumistansa ikäänkuin kukka, jonka teriöön myrkyllinen mato on piiloutunut. Mutta toimettomuudestaan huolimatta koetti Cinna koko epätoivonsa voimalla suojella puolisoansa.
Aluksi muutti hän hänen kanssaan erämaahan, Memfin lähelle.
Mutta kun hän huomasi, että oleskelu pyramiidien juurella ei vapauttanut Anteaa noista julmista näyistä, tuli hän takaisin Aleksandriaan sekä ympäröitsi hänet kipuja manaavilla velhonaisilla ja noidilla — oikeinpa kokonaisella joukkiolla noita julkeita loihtijoita, jotka salaisilla tempuillaan pettävät herkkäuskoisia ihmisiä. Cinnallahan ei ollut parempaa valittavanaan. Hän käytti kaikkia saatavissa olevia keinoja.
Tähän aikaan saapui Caesareasta Aleksandriaan kuuluisa lääkäri, hebrealainen Josef Kusan poika.
Tämän Cinna heti kuletti vaimonsa luokse ja uusi toivo syttyi hänen rinnassansa.
Josef, joka ei uskonut Kreikan eikä Rooman jumaliin, hylkäsi heti sen otaksumisen, että muka Hekate olisi sairauden aiheuttajana. Pikemmin oli hän taipuvainen uskomaan, että siinä oli demooneilla suuri osansa. Hän sen vuoksi kehoitti heitä jättämään Egyptin, jossa, paitsi demooneja, olivat tuon nuoren vaimon terveyttä uhkaamassa myöskin soisesta suistomaasta nousevat höyryt. Hänen ajatuksensa oli — kenties siksi, että hän itse oli juutalainen — että heidän pitäisi muuttaa Jerusalemiin, siihen kaupunkiin, jossa eivät demoonit voi raivota, ja missä ilma on puhdas ja raitis.
Cinna seurasi tätä neuvoa sangen mielellään, ensiksikin sen vuoksi, ett'ei hän tiennyt mitään muuta keinoa ja toiseksi siitä syystä, että Jerusalemissa hallitsi muuan hänen ystävänsä, ystävä, jonka esi-isät olivat olleet hänen perheensä klienttejä.
Maaherra Pontius Pilatus otti heidät vastaan avoimin sylin, kuten jo edeltäpäin saattoi arvatakin, sekä antoi heidän käytettäväkseen ulkopuolella kaupungin muureja sijaitsevan huvilansa.