"Minä seuraan sinua!" mumisi Cinna.
Samassa silmänräpäyksessä kuului askelten ääntä. Antea tuli vieläkin vaaleammaksi. Hänen puoliavoin suunsa imi halukkaasti ilmaa ja rinta aaltoili läähättävistä hengenvedoista. Tuo marttyyriraukka luuli, että näkymättömäin olentojen joukko oli taasen tulossa ja ennusti tuijottavasilmäisten aavekasvojen ilmaantumista.
Mutta Cinna tarttui hänen käteensä ja koetti tyynnyttää häntä.
"Antea", sanoi hän, "älä pelkää! minä kuulen askeleet!"
Hetken perästä hän lisäsi:
"Se on Pontius, joka tulee meitä tervehtimään'"
Tien käänteessä näkyikin maaherra tulevan kahden orjan seuraamana.
Hän oli jo ikäpuoli mies, varustettu pyöreällä puhtaaksi ajetulla leualla. Huomasi kyllä, että hänen majesteetillinen ryhtinsä oli teeskenneltyä, vaan väsymyksensä ja huolekkaisuutensa sitä vastoin todellista.
"Terve sinulle, jalo Cinna ja sinulle, jumalallinen Antea!" sanoi hän, astuessaan pistaciapuun varjoon. "Merkillisen kuuma päivä niin kylmän yön perästä! Tuottakoon se teille molemmille onnea, ja alkakoon Antean terveys myöskin kukoistaa uudelleen, kuten nuo hyasintit ja omenapuun kukat, jotka koristavat kantotuolia!"
"Terve myöskin sinulle, Pontius!" vastasi Cinna. "Tervetuloa!"