Kansa-joukko hyökkäsi valtaamaan paraita paikkoja, ettei vain ainoakaan yksityiskohta jäisi näkemättä mestauksesta. Siten joutui kuolemaantuomittujen vartioväki perimmäiseksi.
Ensiksi tuli lapsia, enimmäkseen alaikäisiä, puolialastomia poikia, joilla oli vaateriepu vyötäisillä, lyhyeksi keritty tukka, josta kaksi pitkää kiharaa riippui ohimoille, öljymarjankarvainen iho, siniset silmät ja kirkuvat äänet. Kimakasti huutaen he alkoivat kiskoa kivenpalasia rapautuneesta kalliosta, niillä heitelläkseen ristiinnaulittuja.
Heidän takanansa ponnisteli kirjava joukko vuorta ylöspäin.
Kaikkein kasvot loistivat toivosta saada nähdä mieltä kiinnittävää näytelmää, mutta ei kukaan näyttänyt vähintäkään säälin tai myötätuntoisuuden merkkiä.
Kiljunta, innokas puhelu ja vilkkaat liikkeet herättivät Anteassa kummastusta, vaikka hän kyllä Aleksandriassa oli tottunut näkemään meluavia, lörpötteleviä kreikkalais-joukkoja. Miesten keskenään puhellessa näytti siltä kuin aikoisivat he hyökätä toistensa kimppuun. Ne pitivät semmoista meteliä kuin olisi ollut kysymyksessä heidän ijankaikkinen autuutensa.
Centurio Rufilus tuli lähelle kantotuolia ja antoi tyynellä, vakavalla äänellä selityksiä ja tietoja tuolle nuorelle vaimolle sill'aikaa, kun yhä uusia ihmisaaltoja tulvaili kaupungista.
Kansa-joukossa nähtiin hyvinvoipia Jerusalemin porvareita, jotka pitivät itsensä erillään esikaupunkien roskaväestä, juhlalle tulleita talonpoikia perheidensä seuraamina, maa-työntekijöitä laukut selässä sekä hyvänsävyisiltä ja ujoilta näyttäviä paimenia vuohennahka-turkeissaan.
Paljo naisia oli myöskin joukossa, ei kuitenkaan kaupungin varakkaita rouvasihmisiä, jotka eivät mielellään kotiansa jättäneet, vaan pää-asiallisesti talonpoikaisvaimoja ja ilotyttöjä; viimemainitut koreissa puvuissa, hiukset värjättyinä, kulmakarvat ja kynnet maalattuina, prameillen loistollansa sekä levittäen narduksen tuoksua laajalta ympärillensä.
Vihdoinkin näyttäytyi Sanhedrin [korkea raati, juutalaisten korkein kansallisoikeusto Jerusalemissa, 72 jäsentä. Suom.] Keskustassa näkyi Hannas, vanha ukko, jolla oli korppikotkan kasvot ja punaiset silmälaudat, sekä Kaifas, kantaen päässään kaksihaikoista ylipapin päähinettä ja rinnallaan kultaista rintakilpeä. Heidän perässänsä tuli eri luokkiin kuuluvia farisealaisia: semmoisia, jotka laahasivat jalkojansa ja tahallaan satuttivat itseänsä tiellä oleviin esteisiin; niitä, jotka vapaaehtoisesti piiskasivat ruumiinsa veriseksi ja kolhivat päätänsä seiniin; sekä myös niitä, jotka kulkivat koukuissaan, selkä vääränä, ikäänkuin kantaisivat hartioillansa koko kansan synnit. Kopeasta, kylmästä, synkästä ja vihaisesta kasvojen sävystä eroitti heidät helposti tuosta rähisevästä roskajoukosta.
Cinna tarkasteli ohikulkevia semmoisen miehen koko ylenkatseella, joka tietää kuuluvansa hallitsevaan kansallisuuteen. Antea katseli niitä pelolla ja kummastuksella. Aleksandriassa asui kyllä monta hebrealaista, mutta ne tuntuivat siellä puolittain kreikkalaisilta; nyt hän ne näki ensi kerran semmoisina kuin maaherra oli heidät kuvaillut.