"Minä olin spitalinen ja hän paransi minut. Hänetkö aiotaan ristiinnaulita?"
Antea tuli kalpeaksi kuin kuollut.
"Hän paransi hänet… Kuuletko sitä, Cajus?"
"Kenties tahtoisit mennä jo kotiin?" kysyi Cinna.
"Ei, minä jään tänne."
Ääretöin, raju epätoivo valtasi Cinnan, kun hän rupesi ajattelemaan, ett'ei hän ollut etsinyt natsarealaiselta parannusta sairaalle puolisollensa. Mutta tässä silmänräpäyksessä pitivät sotamiehet nauloja tuomitun käsien päällä ja alkoivat niitä vasaralla lyödä läpi. Kuului koleata ääntä kun rauta iski rautaa vasten; sitte kun naulain kärjet olivat lävistäneet käden ja rupesivat puuhun tunkeutumaan, tuli ääni selvemmäksi. Taasen joukko vaikeni, ikäänkuin voidakseen paremmin nauttia siitä valitushuudosta, jonka kipu pakottaisi lähtemään hänen huuliltaan. Mutta hän oli vaiti, ja koko kukkulalla ei kuulunut muuta ääntä, kun ainoastaan vasaran kammottavia iskuja.
Kun naulaus oli toimitettu, nostettiin poikkipiena ylös sekä sen mukana kuolemaantuomitun ruumis. Centurio antoi käskyjänsä laulavalla, yksitoikkoisella äänellä, ja muuan sotilaista alkoi kiinninaulata Jesuksen jalkoja.
Pilvet, jotka aamusella olivat alkaneet ryhmittyä, pimittivät nyt auringon. Etäisiä vuoria ja kukkuloita valaiseva häikäisevä paiste sammui äkkiä. Synkkä, kuparinkarvainen varjo ikäänkuin kietoi vaippaansa koko seudun; se tiheni tihenemistään sitä mukaa kun aurinko vetäytyi pilvien joukkoon.
Näytti siltä, kun joku ylhäältäpäin levittäisi pimeyttä. Tuntui muuan tulikuuma tuulenleyhähdys, toinenkin, sitte tyyntyi tykkänään ja ilma tuli sietämättömän raskaaksi.
Yht'äkkiä sammui punainen valo. Yönmustat pilvet levittäysivät äärettömissä joukoissa koko ylätasangon ja kansan yli. Myrsky oli tulossa… Koko luonto hengitti tuskallisesti.