— Sillä minulla ei ole ruutia. Lähetin likemmä kaksikymmentä venettä sitä hakemaan, jotta minulle lähetettäisiin edes vähän — mutta ei lähetetty. En varmaan tiedä, olisivatko lähetit matkalla vangitut vai eikö ole ruutia saatavissa — tiedän vain, että tähän asti ei ole lähetetty. Minulla on ampumavaroja kahdeksi viikoksi, mutta ei enemmäksi aikaa. Jos minulla olisi niitä tarpeeksi, niin ennen minä räjähyttäisin Kudakin ja itseni ilmaan kuin kasakan jalka astuisi tänne. Minun on käsketty jäädä tänne ja jään siis, on käsketty vartioida ja minä vartioitsen, on käsketty näyttää hampaita ja minä näytän: ja kun täytyy kuolla ja kun kerran äiti on minut synnyttänyt, niin osaan kuollakin.
— Eikö teidän armonne itse voi valmistaa ruutia?
— Kahteen kuukauteen eivät zaporogilaiset ole päästäneet tänne salpietaria, jota täytyy tuoda Mustaltamereltä — ykskaikki, täytyy kuolla.
— Meilläpä on opittavaa teiltä vanhoilta sotilailta! Mutta entä jos itse lähtisitte noutamaan salpietaria?
— Minä en jätä Kudakia enkä voi jättää, hyvä herra. Täällä minä olen elänyt ja täällä tulkoon kuolemakin. Älkää luulko, että teitä täällä odottavat juhlalliset ja komeat vastaanotot, jommoisia muualla valmistetaan lähettiläiden kunniaksi, ei teitä matkallanne myöskään suojele lähettilään arvo. Nehän murhaavat omia atamanejansakin, siitä asti kun olen ollut täällä, en muista että kukaan heistä olisi kuollut luonnollisen kuoleman. Ja sama kohtalo odottaa teitäkin.
Skrzetuski vaikeni.
— Näen että rohkeutenne lannistuu. Parempi on, ettette lähde.
— Herra komendantti, vastasi luutnantti suuttuneena, — keksikää jotakin parempaa minua peloittaaksenne, sillä sen mitä minulle nyt sanotte, olen kuullut jo kymmenen kertaa ja kun neuvotte minua keskeyttämään matkani, niin näen, ettette itsekään minun sijassani lähtisi — miettikää siis, eikö teiltä puutu paitsi ruutia myöskin rohkeutta Kudakin puolustukseen!
Grodzicki ei suuttunut, vaan katsoi tyynesti luutnanttiin.
— Terävähampainen hauki, mutisi hän vahävenäjän kielellä. — Suokaa minulle anteeksi. Vastauksestanne näen, että osaatte puolustaa ruhtinaan ja aatelissäädyn arvoa. Annan teille pari tshaikaa, sillä proomuillanne ette pääse alas koskista.