— Minua nukuttaa, sanoi hän. — Ja huomenna täytyy ennen päivän koittoa lähteä Bazawlukiin. Mihin voin täällä heittää pitkälleni?
Leiriatamani osotti hänelle taljakääröjä seinän vieressä.
Tatari heitti pitkäkseen taljoille. Hetken perästä hän kuorsasi kuin hevonen.
Chmielnicki käveli muutaman kerran edestakaisin ahtaassa tuvassa ja sanoi:
— Ei tule unta silmiini. En nuku. Anna minulle, leiriatamani, jotain juotavaa.
— Paloviinaa vai viiniä?
— Viinaa. En nuku…
— Taivaalla tuntuu jo päivän salo, sanoi leiriatamani.
— Myöhäistä on. Mene nukkumaan, vanha ystävä! Juo ja mene.
— Kunniaksi ja onneksi!