— Jo, vastasi zaporogilainen.
— Ja minne te marssitte?
— En tiedä. Tulee kai taistelu, mutta en minä varmaan tiedä.
Kun Skrzetuski kuuli nämä sanat, alkoi hänen sydämensä iloisesti sykkiä. Hän oli arvellut, että Chmielnicki tulisi piirittämään Kudakia ja että sota olisi alkanut siitä. Mutta kiireestä, jolla kasakat marssivat eteenpäin, teki hän sen johtopäätöksen, että valtakunnan sotajoukot olivat lähellä ja että Chmielnicki väisti linnan juuri siksi, ettei hänen tarvitsisi ryhtyä taisteluun sen tykkien ulottuvilla. "Ehkä vielä tänään pääsen vapaaksi!" ajatteli luutnantti ja nosti kiitollisena silmänsä taivasta kohti.
NELJÄSTOISTA LUKU.
Kudakin tykkien paukkeen olivat kuulleet myöskin ne joukot, jotka kulkivat lotjissa vanhan Barabaszin ja Krzeczowskin johdolla.
Niitä oli kuusi tuhatta registerikasakkaa ja rykmentti oivallista saksalaista jalkaväkeä, päällikkönään Hans Flick.
Herra Mikolaj Potocki oli kauvan epäröinyt, ennenkuin lähetti kasakkoja Chmielnickiä vastaan. Kun Krzeczowskilla kuitenkin oli heihin erittäin suuri vaikutusvalta ja kun hetmani rajattomasti luotti Krzeczowskiin, niin käski hän jalkakasakkain vain vannoa uskollisuudenvalan ja lähetti heidät Jumalan nimeen.
Krzeczowski, kokenut ja edellisissä sodissa mainetta saavuttanut sotilas, oli Potockien perheen kasvatti. Sille hän oli kiitollisuudenvelassa kaikesta, everstinarvostaan, aateluudestaan, jonka Potockit olivat hankkineet hänelle valtiopäivillä, ja lisäksi hän oli elinajakseen saanut heiltä laajat tilukset Dnieperin ja Ladawan varsilla.
Niin monet siteet yhdistivät häntä valtakuntaan ja Potockeihin, ettei hetmani voinut vähintäkään epäillä hänen luotettavuuttaan. Lisäksi hän oli mies parhaissa voimissaan, tuskin viidenkymmenen vanha ja suuri tulevaisuus odotti häntä maan palveluksessa. Muutamat näkivät hänessä jo Stefan Chmieleckin seuraajan, hänen, joka oli aloittanut uransa yksinkertaisena aron ritarina ja lopettanut Kiovan vojevodana ja valtakunnan senaattorina. Krzeczowski saattoi kulkea tuota samaa tietä, häntä ajoivat sille miehekkyys, hurja tarmo ja hillitön kunnianhimo sekä rikkauksien ja ylhäisten arvojen nälkä. Kunnianhimon takia hän äskettäin oli pyrkinyt Litynin starostan paikalle ja kun sen lopulta sai herra Korbut, niin herra Krzeczowski hautasi pettymyksen syvälle sydämeensä, mutta oli vähällä sairastua kateudesta ja mieliharmista. Nyt näytti kohtalo jälleen hymyilevän hänelle, kun hän suurhetmanilta oli saanut näin tärkeän tehtävän armeijassa ja kun hän varmaan saattoi otaksua, että hänen nimensä tulee kuninkaan kuuluville. Ja tämä oli tärkeä asia, sillä sen jälkeen hänen tarvitsi vain kumartaa, saadakseen vahvistuskirjan, jossa oli nuo aatelissielulle niin mieluisat sanat: "Meitä on rukoillut ja anonut hänelle lahjaksi antamaan ja me, muistaen hänen palveluksensa, annamme" j.n.e. Tätä tietä saatiin Vähä-Venäjällä rikkauksia ja korkeita arvoja, tätä tietä äärettömät alat autioita aroja, jotka sitä ennen olivat kuuluneet vain Jumalalle ja valtakunnalle, siirtyivät yksityisten käsiin. Tätä tietä tuli köyhä raukka herraksi ja saattoi elää siinä toivossa, että hänen jälkeläisensä kerran istuvat senaattorien penkeillä.