Krzeczowskin mieltä kaiveli vain se, että hänen tärkeässä tehtävässään täytyi jakaa valtansa Barabaszin kanssa. Tämä jako oli kuitenkin vain nimellinen. Todellisuudessa oli vanha Czerkasyn päällikkö, varsinkin viime aikoina, käynyt niin heikoksi ja raihnaaksi, että hän enään vain ruumiinsa puolesta kuului maan päälle, hänen sielunsa ja mielensä oli alituisen turtumuksen ja uupumuksen vallassa, mielentilojen, jotka tavallisesti käyvät todellisen kuoleman edellä. Sotaretken alussa hän oli herännyt ja reipastunut ja näytti siltä kuin sotatorvien soidessa vanha sotilasveri olisi alkanut voimakkaammin kiertää — hänhän aikoinaan oli kuuluisa ritari ja arojen päällikkö. Mutta heti marssin aljettua olivat airojen loiske, sotamiesten laulut ja proomujen miellyttävä liukuminen veden pinnalla tuudittaneet häntä uneen, niin että hän unohti koko tämän maailman. Krzeczowski hallitsi ja vallitsi, Barabasz heräsi vain syömään. Tarpeeksi syötyänsä hän tavallisesti kysyi yhtä ja toista, hänet tyydytettiin jollakin vastauksella ja lopuksi hän huokasi ja sanoi: "mielelläni olisin mennyt hautaan toisenlaisessa sodassa, mutta tapahtukoon Jumalan tahto!"
Yhteys Stefan Potockin johdolla marssivan sotajoukon kanssa katkesi yhtäkkiä. Krzeczowski rupesi moittimaan, että husaarit ja rakuunat liikkuvat liian hitaasti, viivytellen jokien yli kulkiessa ja ettei nuorella hetmaninpojalla ole sotilaallista kokemusta. Siksi käski hän puolestaan soutaa ja purjehtia nopeasti eteenpäin.
Lotjat soluivat Dnieperin virran mukana Kudakia kohden, edeten yhä enemmän valtakunnan sotajoukoista.
Vihdoin kuului eräänä yönä tykkien ammuntaa.
Barabasz nukkui eikä herännyt, sensijaan Flick nousi pois lotjasta ja lähti Krzeczowskin luo.
— Herra eversti, sanoi hän, — Kudakin tykit paukkuvat. Mitä minun on tehtävä?
— Pysäyttäkää lotjat, jäämme yöksi kaislikkoon.
— Chmielnicki piirittää luullakseni linnaa. Minun mielestäni pitäisi kiiruhtaa avuksi.
— Minä en kysy teidän mielipidettänne, annan vain käskyjä. Komento on minun käsissäni.
— Herra eversti!