Sen sanottuaan hymyili villi Tuhaj-bej ilkkuen ja lisäsi hetken perästä:
— Mielelläni minä sentään olisin ottanut nuo "frankit".
Sillävälin oli taistelu jo kokonaan lakannut. Tuhaj-bej käänsi ratsunsa leiriä kohden ja muut seurasivat häntä.
— No, nyt Keltaisille Vesille! huusi Chmielnicki.
VIIDESTOISTA LUKU.
Kuunnellessaan taistelun tuoksinaa odotti luutnantti vapisevin sydämin sen loppua, luullen aluksi, että Chmielnicki oli kohdannut kaikki hetmanien sotavoimat.
Illansuussa vanha Zachar kuitenkin päästi hänet tästä harhaluulosta. Tieto ukrainalaisten kasakkain ja Krzeczowskin petoksesta sekä saksalaisten tuhosta tärisytti nuorta upseeria sielun pohjia myöten, sillä tämä oli omiaan ennustamaan vain uusia petoksia, ja luutnantti tiesi tarkoin, että melkoinen osa hetmanin joukoista oli kasakkoja.
Hänen sieluntuskansa kasvoivat kasvamistaan ja voitonriemu zaporogilaisten leirissä lisäsi niiden katkeruutta. Kaikki ennusti pahinta. Ruhtinaasta ei kuulunut mitään ja hetmanit nähtävästi tekivät kauhean virheen, kun he, sensijaan että olisivat koko voimallaan marssineet Kudakia kohden tai edes odottaneet vihollista linnoitetuissa leireissä Ukrainassa, hajoittivat voimansa, heikonsivat itseään vapaaehtoisesti ja antoivat väelleen laajalti tilaisuutta lupauksen rikkomiseen ja petokseen. Zaporogilaisleirissä oli kyllä jo aikaisemmin puhuttu herra Krzeczowskista ja mainittu, että osa sotajoukkoja Stefan Potockin johdolla oli lähetetty erikseen, mutta luutnantti ei ollut uskonut näihin huhuihin. Hän luuli, että oli kysymys vain joistakin voimakkaista etujoukoista, jotka aikanaan vetäytyvät takaisin. Ja kaikki olikin toisin. Chmielnicki oli Krzeczowskin petoksen kautta saanut muutamia tuhansia miehiä lisää ja nuorta Potockia uhkasi kauhea vaara. Kun hän nyt ilman apujoukkoja harhaili erämaissa, saattoi Chmielnicki hänet helposti saartaa ja kokonaan tuhota.
Haavojen tuottamissa tuskissa, levottomuudessa unettomina öinä oli Skrzetuskin ainoana lohdutuksena ruhtinas. Chmielnickin tähden täytyy vielä kalveta, kun ruhtinas lähtee liikkeelle Lubniesta. Ja kuka tietää, eikö hän jo olekin yhtynyt hetmaneihin. Vaikka Chmielnickin voimat olivatkin mahtavat, vaikka hänen sotaretkensä alku olikin onnellinen, vaikka Tuhaj-bej oli yhtynyt häneen ja vaikkapa itse Krimin "tsaari" tarvittaessa oli luvannut marssia avuksi, niin Skrzetuskin päähän ei edes juolahtanut ajatus, että tämä melske voisi kestää kauvan, ja että yksi kasakka voisi järkyttää koko valtakunnan ja murtaa sen peloittavan voiman. Ukrainan kynnyksillä tämä aalto särkyy, ajatteli luutnantti, sillä kuinka ovatkaan päättyneet kaikki kasakkakapinat? Ne ovat puhjenneet kuin liekki ja sammuneet heti kun ovat joutuneet tekemisiin hetmanien kanssa. Niin on käynyt tähän asti. Kun toiselta puolen taisteluun käy suistolaisryövärien pesä ja toiselta puolen valta, jonka rantoja huuhtoo kaksi merta, niin on ratkaisu helppo nähdä jo edeltäpäin. Myrsky ei voi kestää kauvan, se menee ohi ja seuraa kaunis ilma. Tämä ajatus vahvisti herra Skrzetuskia ja, saattaapa sanoa, piti häntä pystyssä, sillä hänen hartioillaan lepäsi niin raskas kuorma, ettei hän koko elämässään ollut tuntenut sellaista. Mutta vaikka myrsky meneekin ohi, niin se voi hävittää peltoja, kaataa taloja ja tehdä korvaamattomia vahinkoja. Tämän myrskyn tähden hän itse oli ollut vähällä menettää elämänsä, oli kadottanut voimansa ja joutunut onnettomaan vankeuteen juuri silloin, kun vapaus oli hänelle melkein yhtä tärkeä kuin itse elämä. Kuinka paljon joutuivatkaan tästä myrskystä kärsimään heikommat olennot, sellaiset jotka eivät kyenneet itseään puolustamaan! Miten oli Helenan Rozlogissa?
Mutta Helena oli varmaan jo Lubniessa. Luutnantti näki hänet unissaan ystävällisten kasvojen ympäröimänä, itse ruhtinaan ja ruhtinatar Griseldan vaalimana ja ritarien ihailemana — vain husaariaan hän ikävöi, häntä, joka katosi jossakin Siczin matkalla. Mutta tuleepa jälleen hetki, jolloin husaari palajaa. Onhan itse Chmielnicki luvannut hänelle vapauden, ja tämä kasakka-aalto soluu yhä valtakunnan rintamaita kohden ja ja kun se siellä särkyy, tulee vaivoista, tuskista ja levottomuuksista vihdoinkin loppu.