— Nöyrin palvelijanne, hyvät herrat!
Hän oli noin neljänkymmenen ikäinen, pieni ja kiukkuinen. Kiukkuisuuden vaikutuksen antoivat erikoisesti silmät, jotka katselivat korkealta päästä kuin kaksi liikkuvaa luumua. Nähtävästi oli mies hyvin vilkas, tuima ja tuittupäinen herra.
— Nöyrin palvelijanne, hyvät herrat! toisti hän lujemmin ja terävämmin, kun ei hänelle heti vastattu.
— Palvelijanne, palvelijanne, vastasivat muutamat äänet.
Se oli Czehrynin ali-starosta herra Czaplinski, nuoren horonzi Koniecpolskin uskottu palvelija. [Horonzi, oik. lipunkantaja, oli muinais-puolalainen arvohenkilö, joka kantoi maakunnan lippua juhlallisissa tilaisuuksissa ja yleisen sotaväennoston aikana. Suoment. muistutus.]
Czehryniläiset eivät pitäneet hänestä, koska hän oli aika riitapukari ja kosti ihmisille olemattomistakin. Hänelle täytyi kuitenkin olla kohtelias, koska hänellä oli suuri vaikutusvalta.
Zacwilichowskia täytyi hänenkin, kuten kaikkien muiden, kohdella kunnioituksella. Hänen vakavuutensa, kunnollisuutensa ja urhoollisuutensa olivat siksi tunnustetut. Niin pian kuin herra Czaplinski hänet näki, tuli hän hänen luokseen ja asettui, ylpeästi kumarrettuaan Skrzetuskille, simakannuineen heidän pöytänsä ääreen.
— Tietääkö starosta, kysyi Zacwilichowski — jotakin Chmielnickistä?
— Hirsipuuhun hän joutuu, herra horonzi, niin totta kuin minun nimeni on Czaplinski. Hän on vastaiseksi säästynyt, mutta hän riippuu vielä kerran hirsipuussa. Mikä hätä nyt on kun hetmanilta jo on tullut käsky. Jahka minä vaan saankin hänet käsiini!
Ja puhuessaan iski Czaplinski nyrkin pöytään niin että simaa läiskyi pöydälle.