— Älkää, hyvä herra, kaatako hukkaan viiniänne! virkkoi herra
Skrzetuski.
Zacwilichowski lausui:
— Mistä te sen tiedätte? Hänhän on paennut eikä kukaan tiedä missä hän on.
— Eikö kukaan tiedä? Minä tiedän — niin totta kuin nimeni on Czaplinski. Tunteehan herra horonzi Chwedkon. Tämä Chwedko palvelee sekä häntä että minua. Hänestä tulee Chmielnickin Juudas. Se on varma se. Hän on ryhtynyt yhteistyöhön Chmielnickin miesten kanssa. Hän on ovela. Tietää joka askeleen. On luvannut toimittaa hänet elävänä tai kuolleena minun käsiini. Hän on lähtenyt arolle jo ennen Chmielnickiä ja tietää tarkalleen missä hän hänet yllättää. Se on oikea pirun poika!
Taasen hän läjähytti pöytään kätensä.
— Älkää valako viiniänne hukkaan! toisti herra Skrzetuski painavasti.
Ali-starosta oli jostakin käsittämättömästä syystä ensi hetkestä lähtien ollut hänelle vastenmielinen.
Aatelinen herra lensi tulipunaiseksi ja pyöritteli pullistuneita silmiään, päätellen, että häntä tahdottiin loukata. Hän katseli kiivaasti Skrzetuskia, mutta hillitsi itsensä nähdessään hänen kantavan Wisniowieckin värejä. Koniecpolskin väet olivat paraikaa kireissä väleissä ruhtinaan kanssa. Czehryn ei ollut kaukana Lubniesta ja vaarallista oli kieltää ruhtinaan väreiltä niille tulevaa kunnioitusta.
Lisäksi oli ruhtinaan tapana valita miehensä sillä lailla, että oli paras punnita asioita ennenkuin haki riitaa heidän kanssaan.
— Vai on siis Chwedko ottanut hankkiakseen Chmielnickin teidän käsiinne? puuttui Zacwilichowski taasen puhumaan.