— Chwedko — on. Ja hankkiikin, niin totta kuin minun nimeni on
Czaplinski.
— Mutta minäpä sanon teille, ettei hän hanki. Chmielnicki on onnellisesti päässyt ansasta ja lähtenyt Sicziin, ja siitä on vielä tänä päivänä annettava tieto herra Krakowskille. Chmielnickin kanssa ei ole leikittelemistä. Suoraan sanoen: hänellä on enemmän järkeä, voimakkaampi käsi ja parempi onni kuin teillä, joka aina kiivastutte. Toistan vieläkin, että Chmielnicki on päässyt leikistä ehein nahoin, ja jollette usko, niin tämä ritari voi sen teille todistaa. Sillä eilen tapasi hän Chmielnickin arolla ja hän oli heidän erotessaan aivan terve.
— Se ei ole mahdollista, se ei ole mahdollista! tokaisi Czaplinski tulemaan ja repi tukkaansa.
— Ja tahdotteko vielä tarkempia tietoja, jatkoi Zacwilichowski, — niin tämä ritari omassa persoonassaan pelasti hänet ja löi teidän väkenne. Se ei suinkaan ole hänen syynsä, sillä hän oli paluumatkalla Krimistä eikä tietänyt mitään hetmanin kirjeistä. Hän näki ainoastaan miehen ryövärien käsissä ja riensi häntä auttamaan. Minä ilmoitan teille Chmielnickin pelastuksesta, sillä kyllä hän zaporogilaisineen pian sekaantuu teidän asioihinne eikä ehkä kohtele teitä aivan lempeästi. Sellaista se on, kun antautuu mokomaan peliin. Hyi olkoonkin.
Zacwilichowski ei hänkään pitänyt Czaplinskista.
Czaplinski karkasi paikoiltaan eikä suuttumukseltaan tahtonut saada sanaa suustaan. Hänen kasvonsa olivat tulipunaiset ja silmät pullistuivat entistä ulomma kuopistaan. Hän seisoi Skrzetuskin edessä ja tokaisi tulemaan yksityisiä sanoja:
— Mitä… Huolimatta hetmanin kirjeestä… kyllä minä teidät… kyllä minä teidät…
Herra Skrzetuski ei kuitenkaan liikkunut paikaltaan. Nojaten kyynärpäitä pöytään, katseli hän edessään pyristelevää Czaplinskia niinkuin haukka katselee kytkettyä varpusta.
— Tehän käytte minuun kiinni niinkuin takkiainen koiran häntään, sanoi hän.
— Minä haastan teidät oikeuteen… Te menette… huolimatta kirjeestä… Minä vielä kasakat…