Tuolla tulevat Krzeczowskin ratsumiehet kantaen kokonaisia lippukimppuja. He ratsastavat keskelle toria ja heittävät ne maahan.
Voi — Puolan lippuja!
Tykkien jyrinä heikkenee, kaukaa kuuluu likenevien vankkurien narina. Torille saapuu korkeat kasakkarattaat ja niiden jäljessä jono toisia, kaikki Paszkowskin huonekunnan keltalakkisten kasakkain ympäröiminä. Ne saapuvat sen talon viereen, missä mirhorodilaiset ovat vartioina. Herra Skrzetuski vei käden otsalleen, sillä tulipalon loimu häikäisi häntä ja hän katsoi tarkoin ensimäisillä rattailla olevia vankeja.
Yhtäkkiä hän hätkähti ja alkoi käsillään haroa ilmaa niinkuin ihminen, jonka rintaan on osunut kuula. Hänen huuliltaan pääsi hirveä huuto:
— Jeesus Maaria, ne ovat hetmanit!
Ja hän kaatui Zacharin syliin. Hänen silmänsä menivät nurin, hänen kasvonsa jähmettyivät ja kangistuivat kuin kuolleella.
Muutamia hetkiä myöhemmin saapui Korsunin torille kolme ratsumiestä äärettömien rykmenttijoukkojen etunenässä. Keskimäinen heistä istui punaisiin puettuna valkean ratsun selässä ja, nojaten kullattua nuijaa kylkeänsä vastaan, katseli ympärilleen ylpeänä kuin kuningas.
Se oli Chmielnicki. Molemmin puolin häntä ratsastivat Tuhaj-bej ja
Krzeczowski.
Puolan valtakunta makasi maahan tallattuna ja verissään kasakan jalkain juuressa.