Tatarit karauttivat joelle ja toivat muutaman minuutin päästä herra
Skrzetuskin luo kaksi aivan alastonta miestä.
Toinen niistä oli vanhus, toinen solakka viisi-, kuusitoistavuotias poika. Molempien hampaat kalisivat pelästyksestä eivätkä he pitkään aikaan saaneet sanaa suustaan.
— Mistä te olette? kysyi herra Skrzetuski.
— Emme ole mistään, herra, vastasi vanhus. — Me käymme kerjäämässä ja soitamme guslaa. Tuo mykkä kulkee minun mukanani.
— Mistä te nyt tulette? Puhu rohkeasti, ei sinulle tehdä mitään.
— Herra, me olemme yleensä käyneet kylissä, kunnes eräs paholainen meidät ryösti. Meillä oli hyvät jalkineet — ne otti, meillä oli hyvät lakit — ne otti, hyvät ihmiset olivat antaneet hyvät vaatteet — ne otti, eikä jättänyt edes guslaa.
— Minä kysyn sinulta, hölmö, mistä kylästä tulet.
— En tiedä, herra, minä olen kerjäläisukko. Kas me olemme alastomia, meitä palelee yöllä, päivällä haemme armeliaita ihmisiä, että he verhoisivat ja ruokkisivat meitä, me olemme nälissämme!
— Kuule nyt mies, vastaa siihen mitä kysyn, muuten hirtätän sinut.
— Minä en tiedä mitään, herra, ja jos minä tietäisin jotakin, niin vieköön minut paholainen.