— Onpa se aika läpi.
— Minä olen hirttämätön veijari! Tuohon käteen, herra luutnantti.
Nyt tuli toisiakin tekemään tuttavuutta herra Skrzetuskin kanssa ja julkilausumaan hänelle ihailuaan. Czaplinskista ei yleensäkään pidetty ja kaikki olivat hyvillään kommelluksesta, mikä hänelle oli tapahtunut. Kummaa ja käsittämätöntä oli, että kaikki aateliset Czehrynin seuduilla, alkaen vähimmistä vuokraajista aina Koniecpolskin henkilökuntaan asti, tuntien, kuten naapurien tapa on, Czaplinskin ja Chmielnickin riidat, aina asettuivat viimemainitun puolelle. Chmielnicki kulki nimittäin mainehikkaan soturin nimissä, hän oli useammassa kuin yhdessä sodassa osoittanut urheuttaan. Tiedettiin kuninkaankin ylläpitävän suhdetta häneen ja panevan suurta arvoa hänen mielipiteilleen. Koko juttua pidettiin tavallisena riitana aatelismiesten kesken, jommoisia, varsinkin vähävenäläisissä maissa alituiseen sattui. Suosio kallistui sen puolelle, joka paremmin kykeni herättämään mielenkiintoa eikä kukaan aavistanut, että tuolla riidalla tulisi olemaan hirveät seuraukset. Vasta myöhemmin ruvettiin vihaamaan Chimielnickiä ja silloin sekä aatelisten että hengellisten herrain keskuudessa.
Kaikki tulivat nyt, haarikat pystyssä, herra Skrzetuskin luo.
— Maljanne herra ja veli! Terveydeksenne! Eläkööt Wisniowieckin miehet! Sellainen nuorukainen ja jo luutnanttina ruhtinaalla. Eläköön ruhtinas Jeremi, hetmanien hetmani! Ruhtinas Jeremia me seuraamme vaikkapa maailman loppuun! — Turkkilaisia ja tatareja vastaan! — Stumbuliin! Eläköön armollinen kuninkaamme Wladislaw IV!
Lujimmalla äänellä huusi herra Zagloba, joka juomisessa ja suunsoittamisessa voitti kokonaisia rykmenttejä.
— Hyvät herrat! jyrisi hän niin että ikkunaruudut helisivät, — minä olen jo kerran haastanut sulttaaninkin oikeuteen väkivallanteosta. Silloin kun minä olin Galatassa…
— Jos te vielä puhutte, niin hampaat tippuvat suustanne.
— Mitenkä niin, hyvät herrat? Tässä neljä linnaoikeuden kohtaa: raiskaus, murhapoltto, ryöväys ja toisen taloa vastaan harjoitettu väkivalta, ja eikös tämä ollut juuri vis armata, aseellinen väkivalta.
— Eihän kuurokaan huuda niinkun te.