Liettualainen pani kätensä ristiin kuin rukoillakseen ja nosti silmät taivasta kohti.
— Se se vasta on soturi, ritari ja päällikkö.
— Suokoon Jumala Puolalle useampiakin hänen kaltaisiaan.
— Niin kyllä. Mutta eiköhän voisi päästä hänen palvelukseensa?
— Varmaan hän mielellään ottaisi teidät. Herra Zagloba sekaantui nyt keskusteluun.
— Saahan ruhtinas siten keittiöönsä kaksi paistinvarrasta, teistä toisen ja toisen teidän miekastanne, tai ainakin hän teistä voi saada kyökkimestarin. Ehkä hän tekee teistä paalun, johon hirtättää ryövärejä, tai mittapuikon, jolla mittaa pukukangasta! Hyi, ettette häpeä hyvänä katolilaisena pitää itseänne käärmeen tai pakanallisen peitsen pituisena.
— Rumia juttuja! sanoi liettualainen tuskallisesti.
— Mikä teidän nimenne olikaan? kysyi herra Skrzetuski. — Kyllähän te sen sanoitte, mutta herra Zagloba piti sellaista melua, etten minä parhaimmallakaan tahdolla voinut sitä kuulla.
— Podbipienta.
— Powsinoga.