— Zerwikaptureja Myszykiszekistä.
— Siitä ei ole paljoakaan taikaa. Kyllä minä juon hänen viiniään, mutta narriksi minua saa sanoa, jollei se ole pakanallinen nimi.
— Onko sitte pitkäkin aika kun läksitte Liettuasta? kysyi luutnantti.
— Jo minä olen ollut kaksi viikkoa Czehrynissä. Kun minä herra
Zacwilichowskilta kuulin, että te tulette tänne, jäin odottamaan.
Tahtoisin nimittäin teidän kauttanne esittää asiani ruhtinaalle.
— Mutta sanokaa, tehkää hyvin — minä olen hyvin utelias sitä kuulemaan —, mikä tuo pyövelin miekka vyöllänne on.
— Ei se ole pyövelinmiekka, hyvä herra luutnantti, — vaan ase, jota on käytetty sodassa saksalaisritareja vastaan ja joka jo kauvan on kuulunut meidän suvullemme. Se palveli jo Chojnicen taistelussa erään liettualaisessa kädessä — ja nyt käytän minä sitä.
— Se on ankara ase ja mahtaa olla kauhean raskas — Molemmilla käsilläkö sitä käytetään?
— Sopii käyttää sekä molemmilla että yhdellä.
— Näyttäkääpä!
Liettualainen veti miekan tupesta ja ojensi sen herra Skrzetuskille, mutta tämänpä käsivarsi vaipui paikalla. Hän ei voinut vapaasti pistää enempää kuin iskeäkään sillä. Hän koetti kaksin käsin, mutta raskasta se vaan oli. Herra Skrzetuskia hävetti ja hän kääntyi toisten! puoleen.