"Sinä olet hunajaa ja mettä."
Tai:
"Kuten tatarilaishordi otat vangiksi ihmisraukan!"
Mutta koska hän oli iloinen mies ja ammattiinsa suuresti mieltynyt sotilas, niin hän ei pannut kovin pahakseen vaikka Anusia hymyili muillekin kuin hänelle, esimerkiksi herra Bychowiecille valakialaisesta lippukunnasta, tykistöupseeri herra Wurcelille, rakuunaupseeri herra Wolodyjowskille, vieläpä herra Baranowskillekin, husaarille, vaikka tämä viimemainittu oli jo hyvin harmaantunut ja puhui sihisten, koska kiväärin kuula oli vahingoittanut hänen suulakeansa. Luutnanttimme oli jo kerran taistellutkin Anusian tähden herra Wolodyjowskin kanssa, mutta kun täytyi liian kauvan viipyä Lubniessä, pääsemättä tappelemaan tatarien kanssa, niin kävi olo Anusiankin luona ikäväksi. Ja kun sattui matka, niin hän lähti mielellään, tuntematta ikävää tai kaipausta.
Mutta nyt palatessaan Krimistä, jossa oli menestyksellä toimittanut asiansa, kiiruhti hän iloisena kotiin ja kiihoitti hevostansa, siinä ratsastaessaan herra Longinuksen rinnalla, joka istui ison liiviläisen tamman selässä, väsyneenä ja surullisena, kuten aina. Lähetystön vankkurit, sotamiehet ja saattojoukko jäivät melkoisesti heistä jäljelle.
— Herra lähettiläspä makaa vankkureilla kuin puupölkky ja nukkuu lakkaamatta, sanoi luutnantti. — Paljon ihmeitä hän minulle kertoi Valakiastaan, lopulta väsyi kokonaan. Hauskaa sitä oli kuunnella. Täytyy myöntää, että se on rikas maa, ilmanala on hyvä, kultaa, viiniä, hedelmiä ja karjaa on yllin kyllin. Mieleeni johtui, että meidän ruhtinaamme äiti oli Moldaun ruhtinaan Mohilan tytär ja että ruhtinaalla niin muodoin on yhtä hyvä oikeus Valakian hospodarin valtaistuimelle kuin kenellä muulla tahansa. Eikähän tuo Valakia olekaan meidän nuorille herroillemme mikään tuntematon maa. Ovatpa he siellä antaneet selkään sekä turkkilaisille että tatareille, valakialaisille ja siebenbürgiläisille.
— Mutta kansa siellä on pehmeämpää kuin meillä, kuten herra Zaglobakin Czechrynissä minulle kertoi, sanoi herra Longinus, — ja jollen minä uskoisikaan häntä, niin saa siihen vahvistuksen rukouskirjoista.
— Kuinka niin rukouskirjoista?
— Minulla on matkassani tuollainen rukouskirja, niin että kyllä voitta saada nähdä.
Sen sanottuansa aukaisi herra Longinus satulaan kiinnitetyn repun, veti esiin pienen, huolellisesti nahkakansiin sidotun kirjan, suuteli sitä ensin hartaasti ja, käännettyään muutamia lehtiä, sanoi: