— Kas kas, näettekö! sanoi herra Longinus, osoittaen valkoista lintua, joka kaltevassa asennossa lentäen, leikkasi ilmaa, kiitäen kurkiparvea kohden.
— Haukka, haukka! Se estää niitä laskeutumasta, huudahti luutnantti.
— Lähettiläällä on haukkoja, hän on varmaan päästänyt haukan.
Samassa hetkessä lennätti paikalle herra Rozwan Ursu, ajaen täyttä laukkaa mustalla arapialaisella hevosellaan, ja hänen jäljessään muutamia sotilaspalvelijoita.
— Herra luutnantti, tahdotteko nähdä jotakin hauskaa.
— Onko tämä teidän haukkanne?
— On kyllä, ja hyvä onkin, katsokaappa…
Heidän kaikkien kolmen ajaessa edellä, seurasi valakialainen haukkamestari, vanne kädessä. Silmät tähdättyinä lintuihin, huusi hän täyttä kurkkua, usuttaakseen haukkaa taisteluun.
Ahkera haukka pakotti kurjet nousemaan ylöspäin. Sitte se itse salamana nousi vielä korkeammalle ja liiteli parven yläpuolella. Kurjet lyöttäytyivät suureksi rypääksi, kallistellen siipiänsä kuin myrsky. Uhkaavat huudot täyttivät ilman, linnut ojentelivat kaulojaan, oikoivat nokkiansa ylöspäin kuin mitäkin keihäitä, ja odottivat hyökkäystä. Mutta haukka vaan kierteli niiden yläpuolella. Välistä se laskeutui alemma, välistä se nousi ylöspäin, ikäänkuin epäröiden ryntäisikö se noita sataa terävää nokkaa vastaan, jotka odottivat sen rintaa. Sen valkeat sulat loistivat auringon valaisemina taivaan poutaisessa sinessä.
Yhtäkkiä lintu, jättäen parven koskematta, kiisi kuin nuoli kauvas etäisyyteen ja katosi puiden ja kaislikkojen saarten taa.
Ensimäisenä lähti herra Skrzetuski täyttä laukkaa ajamaan sitä takaa, lähettiläs, haukkamestari ja herra Longinus noudattivat hänen esimerkkiänsä. Äkkiä pysähdytti luutnantti hevosensa tienkäänteessä. Uusi ja kummallinen näky kohtasi täällä hänen silmäänsä. Keskellä tietä makasivat kyljellään vaunut, joista akseli oli katkennut. Kaksi kasakkaa piteli valjaista päästettyjä hevosia, kuski oli poissa, hän oli nähtävästi lähtenyt hakemaan apua. Vaunujen vieressä seisoi kaksi naista, toinen puettuna ketunnahkaturkkiin, päässä pyöreäpohjainen ketunnahkalakki, hänen kasvonsa olivat ankarat ja miesmäiset. Toinen oli soreavartaloinen nuori neito, hänen piirteensä olivat ylimykselliset ja hänen kasvonsa säännölliset. Neidon olalla istui haukka ja noukki rauhallisena rintahöyheniään.