— Herra Podbipientan. Onhan neiti Anna nähnyt hänet — miellyttävä ja komea kavaljeeri.
— Varmaan miellyttävämpi kuin te. Mutta mitä varten hän on tullut tänne?
— Jotta neiti Anna voisi koetella voimiaan hänenkin kanssaan. Mutta minä neuvon ponnistamaan kovasti, sillä tiedän tästä kavaljeerista erään salaisuuden, jonka takia hän on voittamaton, niin ettei edes neiti Anna saa hänestä mitään irti.
— Miksikä hän on niin voittamaton?
— Sillä hän ei voi mennä naimisiin.
— Mitä se minuun kuuluu? Mutta miksikä hän ei voi mennä naimisiin?
Skrzetuski taipui likelle tytön korvaa ja sanoi lujaan ja merkitsevästi:
— Sillä hän on tehnyt puhtauden lupauksen.
— Te olette tyhmä! huudahti Anusia äkkiä ja pyrähti pois kuin pelästynyt lintu.
Vielä samana iltana sai hän lähempää tarkastaa herra Longinusta. Vieraita oli silloin vähän, sillä ruhtinas piti paraikaa jäähyväiskestejä herra Bodzinskille. Liettualaisemme, joka oli huolellisesti puettu valkoiseen silkkiseen zupaniin, alusviittaan ja tummansiniseen samettikontushiin, päällysviittaan, näytti sangen komealta, varsinkin kun hän tavallisen sukumiekkansa sijasta oli vyöttänyt kupeilleen kevyen, käyrän sapelin, jonka huotra oli kullattu.