— Jumalan nimessä, sanoi ruhtinas, — enhän minä ketään lähettäisi niin mielelläni kuin sinua, mutta arvelin, ettet ehkä mielelläsi lähde, kun hiljan olet ollut niin pitkällä matkalla.
— Armollinen ruhtinas, vaikka minut lähetettäisiin vielä tänä päivänä, niin aina mielelläni lähden sille suunnalle.
Ruhtinas katseli häntä mustilla silmillään pitkään ja kysyi hetken perästä:
— Mitä asioita sinulla sitte on sielläpäin? Luutnantti seisoi hämillään kuin syyllinen, voimatta kestää tutkivaa katsetta.
— Huomaan jo, että minun täytyy sanoa totuus, koskeivät mitkään salaisuudet voi pysyä piilossa teidän armonne tarkalta silmältä. En vain tiedä, suvaitseeko teidän armonne suosiollisesti kuunnella minua.
Ja hän alkoi kertoa, kuinka hän tutustui ruhtinas Wasilin tyttäreen ja kuinka hän rakastui neitoon. Hänen mielensä tekisi nyt käydä häntä tervehtimässä ja Siczistä palatessa tuoda hänet Lubnieen, saadakseen hänet suojaan kasakkamelskeiltä ja Bohunin tunkeilevaisuudelta. Vain vanhan ruhtinattaren vehkeistä hän jätti kertomatta, koska hänen lupauksensa sitoi häntä. Sitten hän hartaasti pyysi ruhtinaalta, että Bychowiecin tehtävä uskottaisiin hänelle ja ruhtinas sanoi:
— Minä olisin muutenkin antanut sinun lähteä tuolle matkalle ja pannut miehiä mukaasi, mutta koska olet kertonut kaikki niin viisaasti ja avomielisesti, niin täytyy minun tehdä se jo sinun itsesikin tähden, jotta voisit yhtaikaa kuulla oman tunteesi käskyä ja toimittaa minun asiani.
Sen sanottuaan hän löi yhteen käsiänsä ja käski sisään astuvan paashin pyytää herra Bychowiecin huoneeseen.
Luutnantti suuteli iloissaan ruhtinaan kättä ja tämä taas hänen päätänsä. Sitte ruhtinas sulki hänet syliinsä ja käski hänen olla huoleti. Hän piti tavattoman paljon Skrzetuskista, koska hän oli oiva sotilas ja upseeri, johon kaikessa saattoi luottaa. Sitäpaitsi sitoi heitä yhteen tunne, joka vallanalaisen Skrzetuskin puolelta oli ihailua esimiestään kohtaan ja tämän puolelta myötätuntoista luottamusta. Ruhtinaan ympärillä hääri aina joukko hovimiehiä, jotka oman etunsa vuoksi palvelivat ja imartelivat häntä, mutta Jeremin kotkanmieli tiesi hyvin, kenestä saattoi pitää kiinni. Hän tiesi, että Skrzetuskin mieli oli puhdas kuin kyynel, siksi hän piti häntä suuressa arvossa ja oli kiitollinen Skrzetuskin kiintymyksestä.
Ilolla hän niinikään kuuli, että hänen lempiupseerinsa rakasti Wasili Kurcewiczin tytärtä. Wasilihan oli ollut Wisniowieckien vanha palvelija ja hänen muistonsa oli ruhtinaalle erityisen kallis senvuoksi, että hänen kohtalonsa oli ollut niin surullinen.