— Tulkaa avaamaan!
Puhe, töminä ja koirien tuima haukunta kutsuivat ihmisiä paikalle. He tulivat pelästyneinä portille, arvellen, että ehkä on hyökätty kartanoon.
— Kuka siellä?
— Avaa!
— Ruhtinaat eivät ole kotona.
— Avaa, senkin pakananpoika, me tulemme Lubnien ruhtinaan luota.
Palvelusväki tunsi vihdoin Skrzetuskin äänen.
— Ai, teidän armonneko siellä on. Heti, heti. Portti avattiin ja samassa ilmestyi jo paikalle itse vanha ruhtinatar, suojellen kädellä silmiään auringolta ja katsellen saapuneita.
Skrzetuski hyppäsi hevosen selästä ja lähestyen ruhtinatarta, sanoi:
— Tunnetteko vielä minua, arvoisa rouva?