— Enemmän kuin ketään maailmassa.
— Jos minut verhottaisiin kultaan ja korkeihin arvoihin, niin kalliimmat niitä olisivat minulle nuo sinun sanasi, sillä tunnen, että puhut totta, vaikka en itse tiedä ansainneeni sinulta sellaista lahjaa.
— Sinähän säälit minua, suojelit ja puolustit minua ja puhuttelit minua sanoilla, jollaisia en koskaan ollut kuullut.
Helena vaikeni liikutuksesta ja luutnantti alkoi taas uudestaan suudella hänen käsiänsä.
— Herrattarekseni sinä tulet etkä vaimokseni.
Ja hetkiseksi he vaikenivat, Skrzetuski vaan ei voinut kääntää katsettaan tytöstä, pitihän hänen saada korvata pitkä ero. Tyttö tuntui hänestä vieläkin kauniimmalta kuin ennen. Hämärässä huoneessa, kun auringon säteet leikkien kimmeltelivät sateenkaaren väreissä ikkunalasien kuperissa pinnoissa, hän jollakin lailla muistutti noita pyhiä neitsytten kuvia, jotka katsovat meitä vastaan himmeästi valaistuista kappeleista. Ja samalla hänestä säteili sellainen lämpö ja elämä, ja naisellinen sulo ja viehätys kuvastui koko hänen olennossaan, että pää saattoi mennä sekaisin, että oli tulla hulluksi rakkaudesta. Ikuisesti täytyi häntä rakastaa.
— Sinun kauneutesi tekee minut varmaan sokeaksi, sanoi luutnantti.
Nuoren ruhtinattaren valkeat hampaat välähtelivät iloisen hymyn alta.
— Varmaan neiti Anna Borzobohata on minua sata kertaa kauniimpi.
— Hän on sinuun verrattuna kuin lyijyvati verrattuna kuuhun.