Jokin salaperäisyys, läpitunkematon kuin Dnieperin sumut, ympäröi
Suistomaan ryöväritasavaltaa. Siitä kerrottiin ihmeitä ja herra
Skrzetuski oli utelias omin silmin näkemään sitä.
Hän toivoi kuitenkin pääsevänsä elävänä takaisin. Lähettiläs on aina lähettiläs, varsinkin kun hän edustaa ruhtinas Jeremia.
Niin ajatellen katseli hän asuntonsa akkunasta torille. Tunti toisensa perästä kului, yhtäkkiä oli hän näkevinään kahden tutun miehen suuntaavan kulkuansa kadunkulmaa kohden, missä valakialaisen Dopulan puoti oli.
Hän katseli miehiä tarkemmin: nehän olivat herra Zagloba ja Bohun.
He kulkivat käsikoukkua ja katosivat äkkiä sisään pimeästä ovesta, jonka yläpuolella törrötti risukimppu merkitsemässä krouvia ja viinikauppaa.
Luutnanttia ihmetytti, että Bohun oli Czehrynissä ja herra Zagloban seurakumppanina ja ystävänä.
— Rzendzian, oletko siellä? huusi hän. Poika ilmestyi viereisen tuvan ovelle.
— Kuulehan, Rzendzian, mene tuonne viinikauppaan, kas tuonne tuon risukimpun alla. Siellä näet paksun aatelismiehen, jolla on läpi otsassa, sano hänelle, että eräs, jolla on hänelle tärkeä asia, tahtoo tavata häntä. Ja jos hän kysyy kuka, niin älä sano.
Rzendzian läksi laukkaamaan ja hetken perästä luutnantti näki hänen palaavan herra Zagloban seurassa.
— Terve miestä, sanoi herra Skrzetuski, kun aatelisherra näyttäytyi ovella, — muistattekos vielä minua?