— Minäkö viskaan rahoja? Keneksi te minua luulette? Eikö sitä ole siinäkin, että minä alennun seurustelemaan moukkien kanssa, pitäisikö minun vielä maksaakin heidän puolestaan? Minä katson sitä suosionosoitukseksi, että sallin heidän maksaa puolestani!
— Entä mitä se Bohun täällä tekee?
— Hänkö? Höristelee korviaan saadakseen kuulla jotakin Siczistä, niinkuin muutkin. Hän on kaikkien kasakkojen lemmikki. He mielistelevät häntä niinkuin apinat, sillä se on varma, että Perejaslawin kasakkarykmentti on hänen eikä Lobodan puolella. Ja kuka sitäkään tietää, kenen puolta Krzeczowskin vakinainen väki pitää! Bohun on suistolaisten kanssa hyvää pataa, silloin kun on kysymyksessä sota turkkilaisia tai tatareja vastaan, mutta nyt hän on kahden vaiheella. Juovuspäissään hän nimittäin tunnusti minulle, että hän on rakastunut erääseen aatelisneitoon ja tahtoo naida hänet, ja siksi hänen ei sovi häitten edellä veljestellä talonpoikien kanssa. Sitävarten hän myöskin tahtoo, että minä tekisin hänestä ottopojan ja antaisin hänelle aateliskilpeni… Mutta tämäpä on aivan mainiota tämä teidän simanne!
— Juokaa vaan lisää.
— Juon, juon. Ei tuolla risukimppujen alla saadakaan sellaista simaa.
— Ette tullut kysyneeksi sen aatelisneidon nimeä, jonka Bohun tahtoo naida?
— Hyvä herra, mitä minä hänen nimestänsä. Tiedän vaan, että kun me sitte rouvan kanssa yhdessä petkutamme Bohunin ja hän saa pitkät sarvet, niin tämän aatelisnaisen nimeksi tulee rouva Peura.
Luutnantti tunsi äkkiä suurta halua antaa herra Zaglobaa korville, mutta tämä ei huomannut mitään, puhui vain yhä:
— Nuorena minä olin korea poika. Jos minä olisinkin kertonut teille, minkä voitonpalmun sain Galatassa! Näettekö tuota läpeä otsassani? Sanon vain, että sen löivät eunukit sikäläisen pashan seraissa.
— Mutta tehän sanoitte, että siihen sattui ryövärin kuula.