— Ei tämä merta ole, joki on vaan nyt niin mahtava, vastasi
Skrzetuski, — ja rannat tulevat näkyviin heti kun sumu laskee.
— Ei taida meillä enään olla pitkältä Turkin maallekaan?
— Lähdemme vaikka sinnekin, jos käsketään; näethän, ettemme täällä ole yksin.
Samassa silmänräpäyksessä saattoi nähdä toistakymmentä erilaista lotjaa, bajdakkeja ja tumbasseja, kasakkain kapeita, mustia, kaislalla sidottuja veneitä eli niinsanottuja tshajkoja. Toiset näistä aluksista kulkivat nopeasti virran mukana jokea alaspäin, toiset ponnistelivat vaivaloisesti airojen ja purjeiden avulla virran suuntaa vastaan. Niissä kuljetettiin kaloja, vahaa, suolaa ja kuivattuja luumuja joen rannalla oleviin kaupunkeihin. Toiset taas palasivat vanhoilta asutusseuduilta, kuljettaen ruokavaroja Kudakiin ja kaikkinaista muuta tavaraa, joka hyvin teki kauppansa Siczin torilla. Dnieperin rannat olivat jo Psjolan suusta alkaen täydellistä aavikkoa, vain siellä täällä häämöitti kasakkain talvimajoja. Joki muodosti Siczin ja muun maailman välille yhdistävän tien ja liike siinä oli melkoinen, varsinkin silloin, kun vesi oli korkealla ja saattoi laivoilla kulkea koskistakin, Nenasytetsia kuitenkin lukuunottamatta, alas jokea.
Luutnantti katseli uteliaana tätä jokielämää ja hänen lotjansa etenivät sillaikaa nopeasti Kudakia kohti. Sumu laski ja rantojen ääriviivat kävivät selviksi. Matkustajien päiden päällä lenteli miljoonia vesilintuja, pelikaaneja, villihanhia, kurkia, sorsia, lokkeja ja kalakotkia; kaislikoissa rannoilla vallitsi sellainen melu, sellainen veden loiskina ja siipien humu, että olisi tehnyt mieli sanoa lintujen siellä pitävän valtiopäiviään tai käyvän sotaa.
Krementshugista alaspäin kävivät rannat matalammiksi ja avonaisemmiksi.
— Katsokaappas, armollinen herra, huudahti yhtäkkiä Rzendzian, — vaikka aurinko paistaa, niin on kuin olisi lunta tuolla kentillä.
Skrzetuski katsahti sinne: todella välkkyi silmänkantamiin asti jotakin valkeaa auringossa joen molemmilla rannoilla.
— Hei, luotsi, mikä tuolla kiiltää noin valkeana? kysyi hän luotsilta.
— Kirsikkapuut, hyvä herra! vastasi luotsi.