Hän kääntyi nyt ruhtinaan puoleen ja pyysi mitä vakuuttavammin, että ruhtinas ei kieltäytyisi vastaanottamasta päällikkönuijaa eikä epäilisi ryhtyä pelastamaan isänmaata. Kun valtakunta on sortumaisillaan, saavat muodolliset oikeudet levätä, sen pelastajana olkoon se, joka on kykenevin sitä pelastamaan eikä muodollisesti nimitetty päällikkö.
— Ota sinä päällikkönuija, sinä voittamaton johtaja, ota, pelasta, eikä vain tätä kaupunkia, vaan koko valtakunta! Isänmaan suun kautta rukoilen minä, vanhus, sinua ja minun kanssani säädyt, kaikki miehet, naiset ja lapset: pelasta, pelasta!
Nyt sattui tapaus, joka liikutti kaikkien sydäntä: surupukuinen nainen lähestyi alttaria, heitti ruhtinaan jalkain juureen kultaiset koristuksensa ja jalokivensä, polvistui hänen eteensä ja huusi nyyhkyttäen:
— Me tuomme sinulle omaisuutemme, henkemme annamme sinun käsiisi, pelasta, pelasta meidät, sillä me hukumme!
Tämän nähdessään purskahtivat senaattorit, sotilaat ja koko joukko itkuun ja kaikki kirkossa huusivat yhteen ääneen:
— Pelasta!
Ruhtinas peitti silmänsä käsillään ja kun hän sitten nosti kasvonsa, niin välkkyi hänen silmäkulmissaan kyynel. Hän oli kuitenkin kahden vaiheilla. Miten käy Puolan arvovallan, jos hän ottaa tuon päällikkönuijan?
Nyt nousi valtakunnan juomanlaskija.
— Minä olen vanha, sanoi hän, — onneton ja murtunut. Minulla on oikeus luopua kantamasta taakkaa, joka käy yli voimieni ja siirtää se nuoremmille hartioille. Ja niin minä nyt tässä ristiinnaulitun kasvojen edessä ja kaiken ritariston nähden luovutan sinulle päällikkönuijan: ota se vastaan!
Ja hän ojensi nuijan Wisniowieckille. Seurasi sellainen hiljaisuus, että olisi kuullut kärpäsen lentävän. Vihdoin kajahti taasen Jeremin juhlallinen ääni: