— Niin, todella emme ole kaikki. Niin monta ritaria on kaatunut.
Anusia huoahti, mutta hetken päästä hän sanoi:
— Emmekä mekään ole koolla kaikki niinkuin ennen, sillä neiti Sieniutowna on mennyt naimisiin ja ruhtinatar Barbara jäi Vilnon vojevodan puolison luo.
— Ja menee varmaan myöskin naimisiin.
— Ei, sellaisia hän ei ajattele. Mutta miksi te sitä kysytte?
Sen sanottuaan siristeli Anusia mustia silmiään, niin että niistä oli näkyvissä vain rako ja katseli vinoon, kulmiensa alatse ritariin.
— Kohteliaisuudesta perhettä kohtaan vain, vastasi herra Michal.
Mutta Anusia virkkoi:
— Teette aivan oikein, sillä herra Michalilla onkin ruhtinatar Barbarassa hyvä ystävä. Useampaan kertaan hän kyseli: missä onkaan se minun ritarini, joka turnajaisissa Lubniessa heitteli hartioilta enimmin turkkilaisia päitä, josta urhoollisuudesta annoinkin hänelle palkinnon? Mitä hän tekee, elääkö hän vielä ja muistaako meitä?
Herra Michal kohotti kiitollisena silmänsä Anusian puoleen. Hänen tuli hyvä olla ja lisäksi hän huomasi, että Anusia oli tavattomasti kaunistunut.