— Zamoscissa Skrzetuskin kanssa. Hänestä on jo tullut lippukunnan sijaispäällikkö ja hänen täytyy hoitaa virkaansa. Mutta jos hän tietäisi kenen hän saa nähdä täällä, niin hän pyytäisi lomaa niin totta kuin Jumala on taivaassa ja rientäisi tänne pitkin askelin. Hän on suuri kavaljeeri ja ansaitsee kaiken mahdollisen ystävyyden.
— Eikö hän ole saanut mitään vammaa sodassa?
— Minusta tuntuu siltä kuin ei neiti oikeastaan tahtoisi kysyä sitä, vaan tiedustella niitä kolmea päätä, jotka hänen piti katkaista.
— Minä en usko, että hän todenteolla aikoo sellaista.
— Kyllä neidin täytyy se uskoa, sillä ilman sitä ei Podbipientan naimisista tule mitään. Ja ahkeraan hän hakeekin tilaisuutta löytää nuo päät. Machnowkan luona kävimme katsomassa paikkaa, missä hän tungoksen keskellä taisteli. Ja itse ruhtinas oli mukanamme, ja vakuutan neidille, että olen nähnyt monta taistelua, mutta sellaista ottelua en tule eläissäni näkemään. Kun hän vyöttää ympärilleen neidin antaman nauhan, niin hän tekee ihmeitä. Kyllä hän löytää nuo kolme päätänsä, siitä neiti saa olla varma.
— Kunpa jokainen löytäisi sen mitä hän etsii, sanoi Anusia huoaten.
Herra Wolodyjowski huokasi yhtaikaa Anusian kanssa ja kohotti silmiänsä kunnes yhtäkkiä hämmästyneenä tuli katsahtaneeksi tuvan nurkkaan.
Sieltä katseli häneen vihaiset, tuliset, hänelle aivan tuntemattomat kasvot, joissa oli jättiläisnenä ja viikset kuin kaksi vihtaa. Nämä viikset liikkuivat ikäänkuin pidätettyä intohimoa.
Tuo nenä, nuo silmät ja viikset olivat aivan peloittavat, mutta pieni herra Wolodyjowski ei yleensä kuulunut pelästyväisiin. Hän oli vain hiukan hämmästynyt ja, kääntyen Anusian puoleen, hän kysyi:
— Mikä olento tuo on tuolla nurkassa, tuo joka katselee minua aivan niinkuin aikoisi minut niellä kaikkineni päivineni ja liikuttelee viiksiänsä niinkuin vanha kollikissa?