— Tuoko? sanoi Anusia ja hänen valkeat hampaansa näkyivät. — Se on herra Charlamp.
— Mikä pakana hän on?
— Hän ei ole ensinkään pakana, vaan Vilnon vojevodan lippukunnasta Petychorin ratsumestari, joka saattaa meitä aina Varsovaan asti ja jää sinne odottamaan vojevodaa. Herra Michalin ei vain pidä asettua hänen tielleen, sillä hän on suuri ihmissyöjä.
— Kyllä minä sen näen. Mutta vaikkapa hän onkin ihmissyöjä, niin miksi hän hioo hampaitansa juuri minua vastaan eikä muita — onhan täällä lihavampiakin kuin minä.
— Siitä syystä vain… sanoi Anusia ja nauraa hihitti hiljaa.
— Mistä syystä sitten?
— Siksi että hän on rakastunut minuun ja itse sanonut minulle, että hän lyö kappaleiksi jokaisen, joka lähestyy minua. Uskokaa pois, hän hillitsee itsensä vain ruhtinasparin läsnäolon takia, muuten hän heti hakisi tilaisuutta käydä kimppuunne.
— No, jo nyt jotakin, vastasi herra Wolodyjowski iloisesti, — eikös niin, neiti Anna. Emmepä me turhaan laulaneet rakkauden mahdista, muistatteko, neiti? Ei siis neitikään voi ottaa askeltakaan ilman että joku heti rakastuu.
— Sellainen vastushan minulla aina on, sanoi Anusia, tähdäten katseensa maahan.
— Mikä farisealainen te olettekaan, neiti Anna, ja mitä siihen sanoo herra Longinus!