— Ei hänelle tapahdu mitään pahaa. Keskustelu katkesi Horpynan lähestyessä.
— Hei pojat, sanoi noita, — nyt saavutaan Tatarilaisaukealle. Mutta älkää pelätkö, täällä on vuodessa vain yksi kauhea yö ja Pirunrotko ja minun taloni tulevat jo pian.
Todella alkoi samassa kuulua koirien haukuntaa. Saattue ajoi sisään rotkon suusta, jonka seinä aleni pystysuorana jokea kohden. Siellä oli niin ahdasta, että tuskin neljä ratsastajaa mahtui kulkemaan rinnatusten. Rotkon pohjalla pulppusi lähde, välähdellen kuutamossa kuin käärme ja vuolaasti juosten jokeen. Sitä mukaan kuin saattue kulki eteenpäin, laajenivat kuitenkin jyrkät, pystysuorat seinät yhä leveämmälle, muodostaen jotenkin laajan aukeaman, joka kohosi loivasti ylöspäin, molemmilta puolen kallion sulkemana. Sen pohjaa peittivät siellä täällä korkeat puut. Tuuli ei tuntunut tänne. Puista laskeutui maahan pitkiä mustia varjoja ja kuutamon valamalla alalla kiilteli joitakin valkoisia ympyriäisiä tai soikeita esineitä, jotka kasakat kauhukseen huomasivat pääkalloiksi tai ihmisten luiksi. He katselivat avuttomina ympärilleen, vähänpäästä tehden ristinmerkkejä rinnalleen ja otsalleen. Samassa välähti puiden välistä jokin valo ja kaksi suurta, kauheaa mustaa koiraa ryntäsi esiin, silmät kiiluen, haukkuen ja ulvoen, kun näkivät miehet ja hevoset. Kuullessaan Horpynan äänen, ne vihdoin vaikenivat ja alkoivat luikkia ratsastajien ympärillä, nuuskien ja läähättäen.
— Kylläpä ne ovat suuria, kuiskasivat kasakat.
— Eivät ne koiria ole, murisi vanha Owsiwuj äänellä, joka ilmaisi syvää vakaumusta.
Samassa ilmaantui puitten välitse näkyviin maja ja sen takana talli ja vielä kauvempana ja korkeammalla jokin tumma rakennus. Maja oli näöltään säädyllinen ja tilava, akkunoissa välkkyi valo.
— Tässä on minun taloni, sanoi Horpyna Bohunille, — ja tuolla on mylly, joka ei jauha viljaa, vaan palvelee meidän tarvettamme: minä povaan sen pyörässä kierivässä vedessä. Povaan minä sinullekin. Nuori neito tulee asumaan tuvassa, mutta koska sinä ensin tahdot koristaa seinät, niin täytyy minun siksi aikaa siirtää hänet toiselle puolelle. Pysähtykää nyt ja astukaa alas hevosten selästä.
Saattue seisahtui ja Horpyna alkoi huutaa:
— Tsheremis hoi-hoi!
Jokin ihmishahmo, palava pärekimppu kädessä, astui ulos majasta ja, kohottaen tulta ylöspäin, alkoi vaieten tarkastella saapuneita.