Hän oli vanha mies, tavattoman ruma, pienikokoinen, melkein kääpiö. Hänen kasvonsa olivat litteät, neliskulmaiset, silmät vinot ja kapeat kuin mitkäkin raot.
— Mikä piru sinä olet? kysyi Bohun.
— Älä kysy häneltä, sanoi jättiläiskokoinen nainen, — häneltä on kieli leikattu poikki.
— Tule tänne lähemmäksi.
— Kuule, sanoi nainen taasen, — ehkä me veisimme neidon myllylle. Täällä voivat kasakat sillaikaa verhota tuvan seinät ja lyödä nauloja seiniin, ettei hän herää.
Kasakat astuivat alas hevosen selästä ja alkoivat varovasti irroittaa paareja. Bohun itse valvoi suurimmalla huolenpidolla työtä ja piteli omin käsin kiinni paariin toisesta päästä, kun neito kannettiin myllylle. Kääpiö käveli edellä, valaisten päreellä tietä. Ruhtinatar, jolle Horpyna oli antanut nukuttavaa ruohokeitosta, ei ensinkään herännyt, vain hänen silmälautansa rävähtelivät hiukkasen päreen valosta. Nuo punaiset välkkeet panivat hänen kasvonsa elämään. Ehkäpä ihanat unennäötkin tuudittelivat tyttöä, sillä hän hymähteli suloisesti tämän hautaussaattoa muistuttavan kulun kestäessä. Bohun katseli häneen katselemistaan ja hänen sydämensä sykki niin että se oli halkeamaisillaan.
— Armaani, käköseni, kuiskasi hän hiljaa ja hänen julmat ja samalla kauniit kasvonsa kävivät leppeiksi ja niissä paloi suuri lemmentuli. Rakkaus oli hänet vallannut ja se anasti hänet yhä enemmän haltuunsa niinkuin kulkijan unohtama tuli ottaa haltuunsa villit arot.
Horpyna, joka astui hänen rinnallaan virkkoi:
— Kun hän herää tuosta unesta, niin hän on terve. Haava paranee ja hänestä tulee kuin tuleekin terve.
— Jumalan kiitos, Jumalan kiitos, vastasi Bohun. Sillävälin olivat kasakat alkaneet purkaa kuuden hevosen satulaan sälytettyä kuormaa ja ottaa esiin Barissa valloitettua saalista: mattoja, verhoja ja muita kalleuksia. Tuvan pesään sytytettiin suuri tuli ja toisten kantaessa huoneeseen yhä uusia seinäpeittoja sovittelivat toiset niitä puisille seinille. Bohun ei ollut ainoastaan suunnitellut turvallista häkkiä linnulleen, vaan myöskin käskenyt koristaa sen, jotta vankeus ei tuntuisi linnusta liian sietämättömältä. Pian hän myöskin itse palasi myllyltä, valvoakseen työn kulkua. Yö kului ja kuu oli jo vetänyt pois kalpean valonsa kallioiden harjalta, kun tuvassa yhä vielä kuului vasaroiden hillittyä koputusta. Yksinkertainen tupa alkoi yhä enemmän näyttää herrashuoneelta. Vihdoin, kun seinät jo olivat verhotut ja permannolle oli asetettu lautoja, tuotiin sinne nukkuva ruhtinatar. Hänet laskettiin pehmeille tyynyille.