— Palvelijanne, herra ratsurenki.
— Kuinka te, hyvä herra, uskallatte sanoa minua ratsurengiksi? kysyi hampaitaan purren herra Charlamp, — minua, joka olen upseeri ja ratsumestari, häh?
Herra Wolodyjowski alkoi heitellä tapparaansa, joka oli hänen kädessään ja näytti kiinnittävän koko huomionsa vain siihen, että joka kiepahduksen jälkeen saisi sen kiinni varresta. Sitten hän ikäänkuin vastenmielisesti sanoi:
— Koska en nauhastanne saata tuntea arvoanne.
— Te loukkaatte koko upseerikuntaa, jonka arvoinen te ette ole.
— Kuinka niin? kysyi ymmällä keikari Wolodyjowski.
— Koska te palvelette ulkonaisessa värväyksessä.
— Olkaa huoleti, hyvä herra, vastasi herra Michal, — vaikka minä palvelenkin rakuunoissa, olen kuitenkin puolalainen upseeri enkä edes kevyestä, vaan herra vojevodan ylhäisestä lippukunnasta. Te voitte siis huoleti puhua kanssani, kuten samanarvoisen tai paremman kanssa puhutaan. [Ylhäiseen lippukuntaan kuuluva upseeri ei voinut mennä muukalaisen värvätyn joukon upseerin, ei edes kenraalin komennettavaksi, päinvastoin oli tällaisen muukalaislippukunnan kenraali usein tavallisen upseerin alainen. Välttääksensä tätä koettivat muukalaisrykmenttien kenraalit ja upseerit olla samalla myöskin puolalaisia upseereja. Tällainen upseeri oli herra Wolodyjowski.]
Herra Charlamp lauhtui hiukan huomatessaan, ettei ollut tekemisissä niin kevyen henkilön kanssa kuin hän oli luullut, mutta hän ei sittenkään lakannut kiristelemästä hampaitaan, sillä herra Michalin kylmäverisyys raivostutti häntä vielä enemmän. Hän sanoi:
— Kuinka te uskallatte tulla minun tielleni?