— Kiitän opetuksesta ja tulen usein pyytämään teiltä neuvoja, koska näen, että olette kokenut ja oppinut mies. Minä joka olen käynyt vain alimman luokan, osaan tuskin taivuttaa adjektiivin yhdessä substantiivin kanssa. Jos esimerkiksi tahtoisin — josta Jumala minua varjelkoon — sanoa teitä tyhmäksi, niin tiedän juuri ja juuri niin paljon, että sanoisin latinaksi stultus enkä stulta tai stultum.
Sen sanottuaan alkoi herra Wolodyjowski taasen heitellä tapparaansa niin että herra Charlamp oli aivan ällistyksissään, mutta sitten syöksyi veri hänen kasvoihinsa ja hän veti sapelin ulos tupesta. Samassa silmänräpäyksessä kuitenkin oli pieni ritari pannut pois tapparansa ja väläytti sapeliaan. Hetken he katselivat toisiaan kuin kaksi villisikaa, sieraimet levällään ja silmät palaen, mutta ensinnä huomasi sitten herra Charlamp, että hän joutuisi tekemisiin itse vojevodan kanssa, jos hyökkäisi hänen upseerinsa kimppuun tämän viedessä hänen käskyänsä. Siksi hän myöskin ensimäisenä pisti miekkansa takaisin tuppeen.
— Äh, kyllä minä sinut vielä löydän, senkin vietävä…
— Löydät, löydät, kaalinpää, sanoi pieni ritari.
Ja he ajoivat kumpikin eri taholle, toinen ratsusaattueeseensa, toinen lippukuntien luo, jotka sillävälin olivat ehtineet melkoista lähemmäksi, niin että tomupilvien joukosta jo selvästi kuului kavioiden kapse kovalla maantiellä. Herra Michal järjesti nyt heti ratsuja jalkaväen säännölliseen marssiin ja asettui itse ratsastamaan etunenässä. Hetken perästä karautti hänen luoksensa herra Zagloba.
— Mitä tuo merihirviö tahtoi sinusta? kysyi hän Wolodyjowskilta.
— Herra Charlampko? Ei mitään. Vaati minua vain taisteluun.
— No siinä sitä ollaan, sanoi Zagloba. — Lennossahan hän noukkaisee teidät nokallansa. Katsokaa, herra Michal, kun tappelette hänen kanssaan, ettette lyö poikki Puolan valtakunnan suurinta nenää, sillä sitä varten täytyisi luoda erityinen kumpu. Onnellinen Vilnon vojevoda! Toisten täytyy lähettää tiedustelujoukkoja vihollista kohden, mutta hänelle nuuskii tuo upseeri vihollisen jo kaukaa. Miksikä hän sitten vaati teidät taisteluun?
— Siksi että minä ratsastin neiti Anna Borzobohatan vaunujen kohdalla.
— Ah, hänelle olisi pitänyt sanoa, että hän lähtisi herra Longinuksen puheille Zamosciin. Hän kyllä olisi kestittänyt häntä pippurilla ja inkiväärällä. Huonosti kävi tuolle kaalinpäälle, hänen onnensa on nähtävästi pienempi kuin hänen nenänsä.